Wistlan päiväkirja

[Dimma]

Fidalglein Whistel

Wistla siirtyi ylläpitoon Linnealle 5.12.2013

[Mikael]

Lyhyt aloitustarina 13.kesäkuuta 2013

Istun autossa pään nojatessa rattiin. Epävarmuus kalvoi yhä - ehkä vielä pitkäänkin. Jokin oli vain saanut minut soittamaan Dimman tallille ja pyytämään hoitohevosta. Siinä olin sitten käynyt hevosia katsomassa ja ihastunut puoliveritamma Wistlaan. Olihan se nuori, mutta kuten monet neidot : se oli vienyt sydämeni. En ymmärrä vain syytä miksi edes soitin tänne. En halunnut nousta selkään..oikeastaan en uskaltanut ja se melkeinpä kuului hoitajille liikuttaa oma hoidokkinsa. Hitto...Mitä olin mennytkään tekemään.

Nousen kymmenisenminuutin kuluttua autosta läimäisten oven kiinni katsellen tallille johtavaa tietä. Kävelen hitaasti kohti tallirakennusta, empien joka askeleella. Vielä varmaan voisin peruuttaa koko asian. Niin..Niin minun täytyisi tehdä ja saan puhtia askeliini. En ollut vielä valmis tähän. En.

Astun sisälle tallikäytävään ja ensitöikseni näen tallinomistajan putsaamassa karsinaa. Olin nähnyt naisen aiemminkin, joten tunnistin hänet ensinäkemältä.
"Moi" ähisen ja haron niskaani toisella kämmenelläni.
Nainen käännähtää katsomaan minua uteliaana ja nyökyttää tervehdykseksi.
"Tulit tänään hoitamaan Wistlaa?" Linnea kysäisee varmistaakseen asian ja hän hymyilee niin tyytyväisen näköisenä etten saa sanaa suustani.
"Hyvä" nainen naurahtaa. "Tänään onkin paljon hommaa ja jokainen apukäsi on tarpeen. Voit aloittaa karsinanputsauksella. Talikon ja kottikärryn löydät tallin edessä olevasta katoksesta."

Mumisen jotain vastaukseksi ja kävelen tottelevaisin mielin ulos hakemaan välineitä. Ehkä hoitaminen ja tallilla auttaminen ei olisi pahasta, kunhan selkään nousua pystyisi välttämään. Varsinkin jos kaikenlainen apu oli tarpeen. 

Haen kottikärryn Linnean mainitsemasta rakennuksesta ja laitan talikon kärryjen sisälle palaten  reippain askelin takaisin talliin. Muistan viimekerrasta Wistlan karsinapaikan ja heti alan lappaamaan lantaa kottareihin. Tamma taisi olla vielä pihalla niin sitäkään ei ulos tarvitsisi kuskata.

Saatuani karsinan puhtaaksi - siis tosi puhtaaksi vien kamat takaisin paikoilleen. Olin siivonnut karsinaa ennätys kauan, jotta voisin tekosyyksi sanoa etten tänään ehtisi enää ratsastamaan. Joku päivä mun pitäisi kuitenkin uskaltaa tai kertoa etten ollut valmis siihen. Se päivä ei ollut kuitenkaan vielä tänään, joten en halunnut murehtia sitä nyt.

Linnea kuitenkin epäonnekseni tulee kysymään juuri sitä asiaa :
"Sait hommat valmiiksi" hän hymyilee omaan minullekin jo tuttuun tapaansa. "Voit liikuttaa Wistlan nyt jos haluat..."
Keskeytän naisen puheen.
" Mä ajattelin kyllä putsata vielä sen ratsastusvarusteet ja vasta jokin toinen päivä liikuttaa sen." vastaan reippaasti esittäen ettei ollut mitään muuta syytä haluttomuudelleni selkään nousuun.
Linnea nyökkää ja kävelee pian takaisin omien töidensä pariin.
Huokaisen helpottuneena kävellen satulahuoneeseen. Löydän pesuvälineet helposti ja alan jynssäämään nahkaa huolellisesti. Näistäkin saisi ihan uuden veroiset.
Tänään selvittiin, mutta selviänkö enää seuraavalla kerralla?

"Hauska aloitustarina sinullakin. On erilaista lukea sinun tekstejäsi kun hahmollasi piilee jotain menneisyydessä. En tiedä muistitko, mutta vaikka selkään ei uskaltaisi, niin hevosta voi liikuttaa myös maastakäsin. Kaikenkaikkiaan mukava tarina ja vain muutamia yhdyssana virheitä =)
Ansaitsit tästä hoitomerkinnästä 8v€"
-Linnea

[Linnea]

Maastoestevalmennuksen tunnelmia

Linnean/opettajan näkökulmasta :

Huomasin kuinka jännittynyt Aleksi oli noustessaan Wistlan selkään. Ajattelin sen kuitenkin olevan ohi menevää ja juttelin niitä näitä kävellessämme kohti maastoesteitä.
Jännitys ei kuitenkaan loppunut, vaan se jopa tuntui pahenevan. Mieleni teki kysyä asiaa monta kertaa, mutta jokin sisälläni ei halunnut puuttua siihen. Mutta kuitenkin...
"Ootko okei?" katson miestä mietteliäänä. "Et vaikuta kovinkaan innostuneelta..."
Mies mumisee jotain sen suuntaista että kaikki on kunnossa ja voidaan aloittaa.
Tarkkailin häntä hetken aikaa kunnes saavuimme pikkumaastoesteille.

Aleksi ja Wistla saivat hypätä pieniä esteitä muutaman kerran ja ne ylittyivät jopa todella hyvin huomioiden tamman tason ja ratsastajan sen hetkiset tilat.

"Voitte kokeilla tuota 60cm puunrunkoa nyt jos haluat" osoitan kauempana olevaa estettä. "Olette menneet niin hyvin"
Aleksi katsoo estettä epävarmana, mutta nyökkää sitten. Hän siirtää puoliverisen laukkaan, mutta eteenpäin pyrkimys ei ollut päätähuimaavaa.
"Enemmän eteen!" huudan ratsukon perään, mutta Aleksi tuntuu epäröivän enemmän ja enemmän, eikä tunnu olevan mukana ollenkaan.
Wistla kuitenkin alkaa imemään esteelle ja huojennuksekseni vauhti kasvaa sen ansiosta. 

Jotain kuitenkin tapahtuu ja Wistla kieltää esteelle kovasta vauhdista ja ratsastaja lentää komeassa kaaressa rungon yli. Juoksen paikanpäälle katsastamaan tilanteen ja huokaisen helpotuksesta nähdessäni Aleksin kömpivän takaisin jaloilleen.
"Sattuuko johonkin?" kysäisen, sillä ilmalento ei ollut mistään pienimmästä päästä.
"Ei" Mies vastaa mietteliäänä.
Nappaan itse tamman ohjista kiinni ja pyydän Aleksia nousemaan takaisin selkään, mutta mies epäröi kävellen viereemme.
"En mä...pysty" Aleksi haroo niskaansa. "Olkapäähän tekee vähän kipeetä.."
"Ootko varma?" sanon. "Olis hyvä aina nousta selkään putoamisen jälkeen ettei jäisi mitään kammoa."
"Joo" Aleksi vastaa. "Kyl mä viel selkään nousen, mut ei enää tänään."

Yhdessä kävelemme sitten takaisin tallille. Mies sai minut miettimään mitä hän salasi. Eikö hän sanonut että hän kilpaili maastoesteitä, mutta hevosen selässä jännittää niin että hyvä ettei jo sen takia tipahda selästä.  No, kunhan hän tosiaan vielä nousisi selkään niin kaikki olisi hyvin.

[Mikael]

Selkään naiskauneuden avulla 4.6.2013

Raahaudun taas mietteliäin ajatuksin tallille. Olin pitänyt lomaa maastoestevalmennuksen jälkeen kun olin lentänyt Wistlan selästä aikamoisella kaarella alas, mutta nyt uskaltaudun takaisin. Mikä ihmeen jänishousu musta oli tullut? Ennen menin tallille aina iloisin ja pirtein mielin, mutta nyt se tuntui pelottavalta. Pian joutuisin nousemaan taas selkään, jos sitä ennen en ehtinyt lyödä hanskoja tiskiin.

Moikkaan Elmaa, Linneaa ja Tessaa, jotka ahkerasti siivoilivat hevostensa karsinoita.  He nyökkäävät vastaukseksi, kuitenkin tyttöjen vilkuillessa minua edelleen.
"Wistla on tarhassaan ja voit hakea sen sieltä" , Linnea hymyilee varovaisesti. Varmaan mietti mitä minä ajattelin. Olinhan viimeksi livistänyt tallilta aika nopeaan toipumiseni jälkeen. Nyökkään vastaukseksi itsekin ja hipsin tallin takana oleville tarhoille.

Nojaan aitaa vasten katsellen tamman menoa mielenkiinnolla. Se oli niin kaunis.. Pian kuitenkin talutan hoidokkini karsinaansa ja harjailen sen kaikessa rauhassa Linnean tarkkailevan silmän alla. Varmasti hän mietti mitä ajatuksissani kulki. Samaa nimittäin mietin minäkin. Tänään minun oli pakko nousta Wistlan selkään. Ties mitä muut ajattelisivat minusta ja varmasti kaikki saisivat pian tietää miten kovasti pelkäsin istua hevosen selässä. Sitä en halunnut, joten minun täytyi voittaa pelkoni hinnalla millä hyvänsä.

Varustettuani hevosen, talutan sen kentälle. Kiristän vyötä muutamalla reiällä ja lasken jalustimet alas. Painan kypärääni tiukemmin päätä vasten ja otan tiukan otteen etukaaresta kiinni. Laitettuani jalkani jalustimeen tunsin alkavani epäröidä koko touhua ja tyydyn nojailemaan puoliverisen kaulaa vasten. En pysty. En vieläkään.

"Ootko okei?" hento naisääni kysäisee minulta kentän reunalta. Käännyn säikähtäneenä ympäri. Oliko joku tarkkaillut minua ja täydellistä epäonnistumistani? En osaa vastata mitään hämmennykseltäni, mutta nainen kävelee suoraan luokseni hymyillen. Katson hänen säteileviä sinisiä silmiään  ja joudun entistä enemmän oudon tilan valtaan.
"Linnea kertoi teidän maastoesteilystä..." hän aloittaa antaen Wistlan hamuta hänen käsiään. "...Et kai pelkää nyt nousta sen takia selkään?"
Hätkähdän kuullessani Sen sanan. Huomasivatko muutkin näin helposti tämän asian, että minä pelkäsin.
"Minä...", vastaan uppoutuen entistä syvemmin naisen kauniisiin silmiin. "Se ei johdu siitä. Jonkin aikaa sitten tapahtui jotain ja sen takia olen pelännyt selkään nousemista" kerron vihdoinkin totuuden jollekin. Aivan tuntemattomalle henkilölle. "Ajattelin että voisin täällä voittaa pelkoni, mutta en pysty."

Nainen mutristaa huuliaan suloisesti miettien asiaa.
"Ehkä sä pystyt jos mä autan"
Sinisilmäisen sanat saavat minut hiljenemään entistä pahemmin. En ollut ajatellutkaan että joku voisi auttaa minua ja nyt minulle tarjotaan sitä. Mistä hyvästä?
"Auttaisit mua?" kysyn. "Mä en kyl.."
Hän tarraa minua olkapäistä ja katsoo silmiini. 
"Se on sitten sovittu. Haen liinan ja tulen kohta", nainen naurahtaa ja lähtee reippaasti kävelemään kohti tallia.
"En mä sitä tarkoittanut!" yritän huutaa hänen peräänsä, mutta sitten naurahdan itsekin. Ehkä tämä olisi hyvästä. "Mutta mä en edes tiedä sun nimeäsi!"
Vihdoin nainen käännähtää ja vastaa.
"Dimma."

Se järkytti minua enemmän. Olin avautunut tallin omistajalle. Olin vaikuttanut muutenkin varmasti täysin idiootilta. Voi hitto! Ei jotenkaan ollut enää kovinkaan miehekäs olo. Pyöritän päätäni hymyillen. Mitä tästäkin tulisi.

Dimma saapuu pian lupaamansa liinan kanssa yhtä iloisen näköisenä kuin koko ajan jona olen hänet nähnyt. Nainen kävelee vierellemme reippaasti ja kiinnittää juoksutusliinan suitsiin kiinni. Hengitän syvään ja otan taas satulasta kiinni ja laitan jalkani jalustimeen. Suljen silmäni kuunnellen kuinka tallin omistajatar kannustaa minua :
"Sä pystyt siihen. Sä pystyt..."
Pian istun helpottuneena Wistlan selässä Dimman katsoessa minua onnellisena. Mä olin pystynyt!

Päätimme mennä maastoon kävelemään, koska "metsässä mieli pysyy rauhallisempana" tai ainakin Dimma oli niin minulle väittänyt. Toisaalta olin aika samaa mieltä, mutta jotenkin oli myös mukavampaa kun olin saanut matkaseuraa, jonka ansiosta pystyin vain rentoutumaan selässä tekemättä mitään. Tuntui että joka askeleella pelko selässä olemisesta vain hälveni ja sekin sai hymynkaaren nousemaan suupielilleni.

Katsahdan Dimmaan uteliaana. Jokin hänessä sai pulssini nopeutumaan ja mieleni virkistymään. Hän oli jotenkin..mielenkiintoinen ja samalla erittäin mukavaa seuraa.
"Tuntuuko hyvältä?" hän kysäisee katsoen minuun hymyillen.
Nyökkään nauraen.
"Kiitos. Ilman sinua en olisi uskaltautunut selkään vielä pitkään aikaan"

"Hyvä helppo lukuinen tarina taas sinulta. Olet kyllä niin samanlainen kanssani yhdyssanojen kanssa =), mutta jatka ehdottomasti samaan malliin. Hyvän hahmosi ansiosta tai siis sen historia elävöittää tarinoita kummasti ja mitä Dimman suhteen tulee...odotan innolla jatkoa!
Ansaitsit 9v€ hoitomerkinnästä"
-Linnea

[Dimma]

KILPAILUT
17.7.2013 - Kingsvalley - 140cm - 5/30
23.8.2013 - Shontelle - 140cm - 29/50
23.8.2013 - Shontelle - 140cm - 22/50
24.9.2013 - Underground - 140cm - 17/30
24.9.2013 - Underground - 140cm - 15/30
25.9.2013 - Underground - 140cm - 15/30
25.9.2013 - Underground - 140cm - 30/30
26.9.2013 - Underground - 140cm - 20/30
26.9.2013 - Underground - 140cm - 27/30
27.9.2013 - Underground - 140cm - 4/30
27.9.2013 - Underground - 140cm - 12/30
28.9.2013 - Underground - 140cm - 10/30
28.9.2013 - Underground - 140cm - 18/30
01.9.2013 - Sonic Warmbloods - 140cm - 10/50
01.9.2013 - Zurück - 140cm - 26/50
01.9.2013 - Zurück - 140cm - 43/50
20.8.2013 - Hentokorte - 150cm - 23/30
26.8.2013 - Rekreative - 150cm - 9/30
26.8.2013 - Rekreative - 150cm - 19/30

05.09.2013 // ERJ // 140cm // Zurück // 7/50