Wrindin päiväkirja

[Linnea]

ML Winderviet
fwb.o


Omistaja: Linnea
Hoitaja: ?

[Linnea]

Ruolammen ajalta olevat merkinnät(kuvia en linkitä, ne löytyvät hevosen sivuilta):

Saapukaamme näin uuteen kotiin
28.11.2012


Wrindiä oli aina ollut helppo kuljettaa. Nytkin se tepastelee rauhallisesti ulos trailerista kavioiden kopsuessa lastaussiltaan. Ori katsahtelee ympärilleen pää korkealla hamuten pilven reunoja. Pärskähtäen se alkaa steppailemaan paikoillaan. Sitäkin taisi jännittää uusi koti. Tunsikohan se samalla tavalla kuin minä ; kun jännitin alkoi vatsanpohjaa kivistämään ja vilunväreet kulkivat pitkin kehoani. Vähän epäilin sitä, mutta taisi sitä ainakin ihmetyttää uusi paikka mihin se oli joutunut.
Talutan varsaa ympyrällä ja saan sen rauhoittumaan uudestaan. Taas sain kiittää etten omistanut kolmivuotiasta kiiltosilmäistä oria, jota saisi oikeasti pidellä ettei se karkaisi käsistä. Tosin eihän sitä tiedä jos Wrindikin tulisi sellaiseksi kahden ja puolenvuoden päästä. Tai ehkäpä se oli jo sellainen : sitä ei vaan välttämättä huomaisi koska puolivuotiaana sillä ei ollut kovinkaan hyviä voimia kiskoa minua ympäriinsä kuin räsynukkea.

Ruolampi oli ML Windervietin uusi koti. Talli vaikutti hyvin mukavalta paikalta, jossa oli ystävällisiä ihmisiä mukavineen persoonineen.
Täältä pohjautuisi hyvä alku orin kisauralle, jos sellaista nyt ikinä tulee tapahtumaan. Eihän Wrindi välttämättä pärjää tai sovellu esteratsastukseen, jota kyllä epäilin kieltämättä aika paljon. Se nähtäisiin sitten...

Talutan Wrindin ensimmäistä kertaa sisälle Ruolammen talliin ja saan osakseni uteliaita katseita. Uudet hevoset tuottivat aina kiinnostusta, sillä muistan itsekin kun halkesin kiinnostuksesta uusien hevosten tullessa. Halusin heti päästä vilkaisemaan uusia tulokkaita.
Pian Wrindi pysähtyy kuin seinään ruskeahiuksisen tytön viereen. Ja ihmekkös tuo : tytöllä oli kädessään pieni punertava omena ja itsekin olisin voinut popsia tuon suihini. Varsa yrittää hamuta omenaa itselleen.
-Wrindi! sanon topakasti, jolloin hevonen tyytyy katsomaan minua.
Pahoittelen tilannetta tytölle, joka hymyili iloisesti katsoen hopeanmustaa valkoharjaista oriani.

Karsinassa riisun Wrindiltä kuljetussuojat ja loimen pois. Jätin varsan muhimaan karsinaan siksi aikaa että saisin hevosen tavarat oikeille paikoilleen.
Pari tallityttöä tuli pirteästi tarjoamaan apuaan, josta olikin apua tavaroiden rahtaamisessa. Loimet ja kaikki sun muut tilpehöörit saatiin paikoilleen ennätysajassa.
Kiitin tyttöjä avusta ja lupasin tarjota heille joku päivä pulla kaffet.

"Minkä niminen sinun hevosesi on? Minkä ikänen se on? Mikä sen rotu on..." uteliaat kasvot seurasivat minua perässäni karsinan luokse. Kerron Wrindistä porukalle mahdollisimman lyhyesti ja sitten hätyyttelen heidät kauemmas karsinasta, jottei varsa mahdollisesti hämmentyisi tai säikähtäisi valtavaa puheensorinaa.
Rapsuttelen Wrindiä korvan takaa, jolloin se kallistaa päätään vastakkaiseen suuntaan hamuten ilmaa turvallaan.
-Sähän oot melkein niin kuin koira, hymyilen hevoselle.
Tottahan se oli : koirani teki aivan samalla tavalla...vai oliko koirani hevosen kaltainen? Sitä en sitten tiedä.

Kiinnitän paperilapun Wrindin karsinanoveen, jossa luettelin orin kaikki hoito-ohjeet. Olin saanut aikaiseksi vihdoin tulostaa sen, joten siitä saisi sitten selvääkin.
Pitäisi huomenna tulla tallille uudestaan liikuttamaan Wrindi ja samalla tutustumaan lähimaastoihin. Oriin kun kerääntyi niin/liian helposti ylimääräistä energiaa, että oli parempi jos ne kulutti heti pois, eikä jättäisi tuppaantumaan. Ainakin tuntui että energiat kerääntyivät jonnekin varsan sisällä olevaan säiliöön. (Säiliö hevosessa kuulostaa aika inhalta, joten luopukaamme sittenkin tästä vaihtoehdosta.)



Huono keli, huono mieli
21.1.2013



-Oletpas sinä äksyllä päällä, huokaisen avattuani karsinan oven.
ML Winderviet käänsi heti takamuksensa kohti ovea ja yritti väen vängällä olla päästämättä minua sisään. Maiskutan ja työnnän nuoren hevosen ympäri karsinassaan. Heti esiintyy luimistelua ja hampaat lohkovat ilmaa vähän väliä.
-Mikäs ihme sinulle on tullut, sanon orille yrittäen olla muuten reagoimatta sen touhuihin. -Et sinä yleensä ihan tälläinen ole...
Kaksivuotiaan ilkeilystä huolimatta harjaan reippaasti sen puhtaaksi. Olihan se ihanaa kun kavioita putsasi niin heti sai hampaanjäljet takamukseen, mutta toivottavasti tämä oli vain sen harvinainen huono päivä, eikä tästä tulisi sille tapaa.
Laitan orhille nopsasti päitset päähän ja talutan tumman varsan kohti ulkoilmaa.

Ulkona lumihiutaleet tanssahtelivat tuulen tahdissa ja ne leijailivat tipahtaen Wrindin karvapeitteelle. Ori hirnahtaa kuuluvasti ja kauempaa kuuluu vastauskin.
Lähden taluttamaan puoliveristä kohti ratsastushallia. Tänään olisi luvassa irtojuoksutusta, enkä yhtään osannut sanoa mitä siitäkään tulisi.
Winderviet oppi nopeasti, ympyrällä juoksemisen mukaanlukien, mutta ehkä se ei ollut tänään kovin tottelevaisella päällä.
Huokaan antaen orin kävellä hieman reippaampaa. Ajo-opetukset olivat edenneet huimasti, mutta minua harmitti antaa se muiden hoidettavaksi. Tykkäsin niin paljon itse kouluttaa varsoja. Aika ei vain aina riitä ihan kaikkeen.

Hallille saapuessamme lunta oli alkanut pyryttää myräkän tavoin. Eteen ei nähnyt montaa metriä edemmäs, mutta silti selvisimme hengissä sisälle asti.
Paikalla ei ollut ketään muita, joten suuntasimme maneesin keskelle juoksutusliinan kanssa. Tänään se suoritettaisiin ainoastaan liinan ja riimun kanssa, vaikka yleensä minulla oli mukana myös tähän tarkoitukseen tarkoitettu vyökin. Mmh..ehkä me silti pärjättäisiin.

Kiinnitän liinan pätsien solkeen ja nappaan toiseen käteeni pidemmän puoleisen juoksutusraipan. Ori hätkähtää "piiskaa" ja siirtyy heti kauemmas minusta, vaikka pidin sitä maata vasten.
-Wrindi. Hupsu. Eihän raippa ole kuunaan edes koskettanut sinua, hymyilen.
Pian nuorukainen unohtaa mustan raippani ja se alkaa kävellä nätisti kehää pitkin.
Mitään temppuilua ei näy ennen kuin pitäisi siirtyä raviin. Ori luimii ja minun heilauttaessa raippaa hieman vierelläni ,se hypähtää takasilleen ja iskee kavionsa kuuluvasti maahan. Vielä kerran hampaat halkovat ilmaa ennen ravi askelia. Onnekseni se ravaa kuitenkin suht nätisti eteenpäin.

Siirtymiset taisivat kiukuttaa hevosta tänään tosi paljon. Wrindi hypähti monesti pukkilaukkaan tai takajaloilleen. Se selvästi protestoi , eikä halunnut tehdä lainkaan siten miten minä halusin. Se oli kuin murrosiässä oleva ihmislapsi. Ehkä se olikin murkkuiässä, näin hevosten iässä. Ken tietää...

Rankan juoksutustreenin jälkeen lähdemme takaisin lumisateeseen. Voi että kun Wrindi käveli taluttaessa niin nätisti, vaikka sillä olikin tänään huono päivä.
Ehkä siitä jotain tulisi sitten joskus kun nousen ensikerran sen selkään. Tai sitten suosiolla uhraan siihen hommaan jonkun muun vapaaehtoisen.
Pian huomaan tasapainoni pettävän liukkaalla lumen peittämällä tiellä ja plösähdän maahan istumaan. Wrindi ottaa kaiken irti ja kaatuessani se hypähtää "muka pelästyneenä" kauemmas päästen irti tiukasta otteestani. Huomattuaan olevansa vapaana se kirmaa täyteen laukkaan ja katoaa kauas lumisade muurin taa.

Tuhisten nousen pystyyn ja pudistelen pahimmat lumet jaloistani maahan. Toivottavasti ori pääsisi ehjin nahoin takaisin tallille...tai toivottavasti se edes menisi sinne.
Lähden kävelemään tai osittain juoksemaan kohti Ruolammen tallia.
Kylmä viima pahenee entisestään, mutta kuin ihme ja kumma : koko lumisade lakkaa kuin seinään astuessani tallin pihamaalle.
Katselen tarkasti ympärilleni, mutta tummaa hevosta ei näy missään. Pannahinen, huokaan.

Astelen sisälle talliin lämmittelemään hetkeksi.
-Linnea! Mitä kävi, Maria ryntää luokseni huomattuaan läsnäoloni.
-Liukastuin ratsastushallilla ja se mokoma hevosen alku pääsi karkuun...ja kovaa lähtikin.
-Heh, Maria naurahtaa lyhyesti. -Mutta se on nyt onnellisesti karsinassaan iltaheiniä syömässä. Tuli aika lujaa pihalle ja Sinna sai napattua sen mukavasti kiinni.
Kiitän naista tiedosta ja pyydän häntä kiittämään Sinnaakin puolestani. Astelen reippaasti herran karsinalle, jossa se totisesti järsi heiniä tyytyväisen näköisenä. Avaan karsinan, eikä minkäänlaista luimistelua enää esiinny. Se katsahtaa minuun ja jatkaa syömistään. Tarkastan pikaisesti orin jalat ja kunnossa olivat.
-Et tainnut olla vain liikunnallisella päällä tänään poitsu, nauran taputtaen Wrindiä selälle.


Ihan pientä estetreeniä hallissa 9.4.2013

Myötään ohjia ja tuen hevosta pohkeideni avulla. Winderviet ei suostu pysymään hetkeäkään aloillaan kiristäessäni satulavyötä. Nuori oripoika olisi innoissaan lähdössä käynnissä tai ravissa liikkeelle, mutta en halua kokea sitä selästä tippumisen riemua satulan luiskahtaessa hevosen kyljelle tai mahan alle.
-Kaipaatko apua? minulle tutun nuoren tytön ääni kajahtaa korviini pelastuksenani. Britta oli saapunut hallille juuri sopivaan aikaan, sillä tämä pyöriminen kävi jos työlääksi.
-Siitä olisi paljon apua, nauran vastaukseksi ja yritän pidellä orhia aloillaan siihen asti kunnes brunette tyttö ehtii napata ohjista kiinni.
-Ihan hyvä että minulla oli vapaata aikaa tulla hallille katsomaan teitä, Britta hymyilee ja silittelee hopeanmustaa ratsuani turvan päältä minun kiristäessä selässä hevosen vatsavyötä.
-Ihan vartavastenko tulit meitä katsomaan tänne asti? kysäisen mietteliäänä. Sellaista kunniaa ei suotu meille usein.
-Jep. Oon vähän nähnyt miten villinä hevosesi on ollut, joten siitä voi tulla kiinnostavaa katseltavaa, tyttö virnistää.

Mä sitten sain Britan värvättyä kantamaan esteen hallin keskelle pituussuunnassa ja myös niin että brunette nostaisi estettä tarpeen vaatiessa. *Köh* Ketään ei sitten varmaan tule koskaan enää katsomaan juuri meitä kun teetätän työtä heillä heti. No jaa, kun tälläisia tilaisuuksia sattuu niin otetaan kaikki ilo irti näin minun kannaltani.
Britta päästää ohjista irti ja odotetusti Wrindi lähtee heti paikoiltaan reippaassa ravissa kohti uraa. Pidätän ohjia ja annan herraseni kävellä pitkin ohjin käynnissä uraa myöten. Onneksi en pelännyt vauhtia, sillä jos sitä kaipasi niin Wrindi oli oikea menopeli siihen hommaan. Maastoonkaan en ole vielä uskaltautunut, sillä maneesissa oli kuitenkin tietyt rajat mihinkä asti pitää mennä ennenkuin täytyy pysähtyä. Maastossa saisi ryntäämistä jatkaa kauemmaksikin jos oria ei saataisi pysähtymään.
Eli tavoitteena olisi opettaa nuori villikkö ensin pysähtymään pyynnöstä. Siinä sitä hommaa olisikin, vaikka muuten tämä olikin herkkää tyyppiä.

Ravailemme ympäri hallia tehden paljon ympyröitä ja siinä samalla taivutuksia. Wrindillä oli mahtavat askellajit : sellaiset lennokkaat ja pitkät, joten selässä oli helppo istua harjoitusravissakin. Ainakin yksi hyvä puoli tähän hätään.
Teemme muutamia harjoitteita laukassakin ennenkuin päätän jatkaa esteen ylittämisellä.

Pyydän Brittaa pitämään esteen mahdollisimman pienenä 40cm ristikkona. Wrindi ei ole hypännyt vielä paljoakaan ratsastaja selässä, joten on hyvä aloittaa aina pienemmistä. Ohjaan ratsuni päättäväisesti kohti ristikkoa pitäen jalkani tiukasti kiinni hevosen kyljissä, mutta en vauhdin lisäämiseksi vaan hevosen tukemiseksi.
Monet hevoset voivat jopa kieltäytyä ellei ratsastaja oikeasti tue hevosen menoa. Suomalaiseni ei vielä tehnyt niin, mutta en haluaisi että se oppisikaan siihen.

Wrindi ei onnekseni nopeuta tahtiaan estelinjalla, joten pidän käteni vakaana seisten samalla esteistunnassa. Este lähestyy ja ylittyy kepeästi. Ristikon jälkeen kuitenkin ori innostuu ja vetää muutaman suuren pukkihypyn. Ylitämme esteen vielä muutamaan otteeseen ja sitten annan herraseni jälleen kävellä pitkin ohjin uraa pitkin.
-Eikös Wrindi olisi mahtava tuntipolle Ruolampeen? kysäisen Britalta nauraen, jolloin tyttö näyttää järkyttyneeltä. -Älä ota sitä tosissasi. Vitsinä vain. Olisi kyllä aika hurjaa menoa, hymyilen.


Metsälenkkeilyä ja pohdiskelua 16.4.-13, by Suvi

Saavuin tallille iloisin mielin. Tietenkin - olin jälleen tulossa oripoika Wrindiä hoitamaan. Asfalttipäällysteinen maantie oli jo sula, mutta Ajotie oli pelkkää sohjoa. Koetin kovasti ponnistella, ja pääsin ylös fillarini kanssa.

Minä mietin hirveästi hoitajuutta. Olin pohtinut pääni lähes puhki. Kävelin ensimmäisenä pihatolle, katsomaan Vania. Mielestäni on normaalia, että kaikki ihastuvat uuteen hevoseen. Niin minullekin kävi, mutta haun ollessa auki en ollut tarpeeksi kokenut. Nytkään Vani ei tullut rapsuteltavaksi, vaan pyöri Eetun, Brean ja Billyn kanssa pihattotarhassa. Vaaleanruskeahko suokki kuitenkin erottui joukosta - se oli mitä mahtavimman näköinen.

Tallissa talsin käytävän perälle, mutta sieltä en löytänyt ketään. En hevosia enkä ihmisiä. Tarhoille siis kävelin, ja pysähdyin tammatarhan kohdalle.
- Alli!
Rakas suokkimamma tuli luokseni.
- Voih, mitä sinulle kuuluu? Olet kyllä mahtava hevonen - vaikka minun mielestä hieman väärässä paikassa. Mieti, jos asuisit jonkun kiltin, ujon tytön kotona vaikka lampaan kanssa. Tai jos hällä olisi ponikin. Mutta sinun kyllä kuuluisi olla jonkun ensimmäinen hevonen - menisi vuosia siihen kun opetat häntä. Taitoahan sulla riittää.
Puhelin hiljakseni Allille, jolloin Samppa ilmeisesti saapui selkäni taakse.
- Mitä mietit? hän kysyi hiljaa.
- Allia, sanoin. - Ihmettelen yhä, miksi halusin vaihtaa Disalle - se on liian pieni ja vielä enemmän alottelijoiden hevonen kuin Alli. Alli on just kiva, vähän hiljaisempaa ja rauhallisempaa menoa kaiken kiireen keskelle.
- Niin. Mullahan sitä rauhaa ei olekaan...
- Kyllä mä sen tiedän.
Silitin Allin otsaa kaihoisasti - olikohan meitä tässä jo kaksi Kaihomieltä? Pääsin kuitenkin irtoamaan aidan luota ja jatkoin Wrindin ikiomalle oritarhalle.

Wrindi katseli korvat höröllään mua kun tulin. Huhuilin sitä, ja ihme ja kumma, villihkö oripoika tuli luokseni. Olin onnessani, että sillä oli riimu päässä niin tarvitsi vain lukko napsauttaa kiinni. Avasin tarhan portin, ja koetin vängätä Wrindin ulos tarhasta.
- Koettaa nyt tulla sieltä, sanoin jämäkästi mutta lempeästi. - Kuules poika, ei meillä koko päivää ole aikaa, jatkoin.

Pienellä usutuksella oripoika asteli portista ja suljin sen perässämme. Kävelimme aika rauhallisesti talliin - tietenkään Wrindin pikkusia ilon pukkeja ei tule huomioida - ei vaide, koulutustilanteen takia kietaisin riimunnarun turvan ympäri ja pidin pään melko ylhäällä. Sidoin Wrindin pesukarsinaan kiinni molemmin puolin.

Kaikki tietävät miten harjaus tapahtuu - kaulasta takajalkaan, ja kaikilla harjoilla millä kuuluu harjata. Wrindi tietenkin keksi uuden leikin, ja alkoi syömään harjoja.
- Soo soo, poika, sanoin ottaessani pölyharjaa sen leukojen välistä juuri kumisualla pölläyttämien talvikarvojen leiaillessa päälleni.
- Trillä hevosilla on joka kevät liikaa karvaa, valitin leikkisästi Wrindille. Vastalauseeksi nuorukainen polkaisi maata.

Varuilta laitoin suitset Wrindille, koska tarkoitus oli lähteä taluttelemaan. Pyysin tallin toisella puolella Rikun varusteita putsaavaa Samppaa mukaan. Juttelimme kävelyn aikana ja paljon - niinkuin me aina teemme nähdessämme. Ajatusmaailma on niin samanlainen, vaikka olemme ihan hirvittävän erinäköisiä. Onneksi... Ja onneksi ulkokuori pettää.

Kuljimme aluksi Ajotietä, ihan rauhassa kolmistaan. Isommalle tielle tullessamme käännyimme vasemmalle rantaan päin. Tarkoitus oli käydä kurkistamassa, mitä Liekkijärven jääkannelle kuuluu.

Juoksimme kilpaa rantaan - siis minä ja Samppa juostiin kilpaa kumpparit jalassa sohjossa. Wrindi vain koetti pysyä perässä. Hah, ei tietenkään - Wrindi hyppi ja loikki eellläni niin, etten tiennyt miten juoksisi. Emme me yhtään kiinnittäneet huomiota, kumpi oli kalliolla ensin, ihailimme vain maisemaa. Vesi peitti jäätä, pari kuukautta niin uitamme hoitsujamme siellä. Yippee!

Wrindi oli varsin riehakas, mutta riimunnaru oli vedetty turpan alta renkaasta läpi, niin sain sen pysymään hallinnassa pienestä riehumisesta huolimatta.

Paluumatkalla mietin kovasti ystäväni kanssa, miten ratkaisen Ruolammen hoitsupulmani. Suurin todennäköisyys lienee Allille palaaminen - mutta mietin vielä, sen sanoin Sampallekin.

Wrindin hoitohetki oli piitkä ja ajatukset nollaava - tätä tarvitsin. Hevosen harjausta, huilaamista. Muta Wrindi jekkuineen piti minut hereillä.

Eipäs kiemurrella! 24.4, by Suvi

Vielä Wrindiäkin tuun moikkaamaan
yhdessä mennään ohjasajamaan.
On tärkeää maastakäsin työskennellä
sitähän Wrindin kanssa lupasin tehdä.

Pirteänä Wrindi tarhassaan
hirnuili vaan
kun tulin sitä sisälle hakemaan
että pääsen harjaamaan.

Helposti antoi kiinni ottaa
riimun päähänsä laittaa.
Talliin poitsun talutin
ja reippahasti harjasin.

Pian Wrindi kiilsi
ei nyt ihan mut melkein.
Päästiin varusteita pukemaan
ohjasajovaljaita kokeilemaan.

Kyllä siinä Wrindi tuumi
että mitäsen päälle pukea yritin.
Kyllä se kuitenkin valjaisiin suostui
onneksi hyvä päivä sillä oli.

Sinna meitä ootti kentällä,
ootti Pampulaa viipyvää.
- Menkää te jo edeltä maastoon,
hän ohjeita antoi.

Maastoon en ajamalla lähde,
ei Wrindi maastoon "kykene",
siis eihän sitä maastoiluun oo totutettu
mutta aika senkin on nyt tullut.

Riimunnarun hain tallista
pujoitin läpi kuolainrenkaasta.
Pitkät ohjat kentän aidalle jätin
ja Wrindin maastoon talutin.

Ihan hyvin meillä meni,
metsä mielenkiintoinen oli.
Wrindi oli virkeä
hieman ylipirteä.

Kun kentälle sitten palailin,
Pampulakin sinne saapuili.
Meidät ympyrälle laitettiin,
ohjeet tarkat annettiin.

Pääty-ympyrällä Wrindiä ajoin,
Nupou Eetua samoin.
Ei Wrindi ideaa ymmärtänyt,
olisi se ringistä mieluusti lähtenyt.

Kun Sinna sitten tilanteen huomasi,
hän oli hetkessä luonani.
Opasti Wrindiä taluttaen,
ääniapuja antaen.

Pianhan Wrindi ajon oppi,
ja hauskan siitä irti otti.
Kun leikittiin seuraa johtajaa,
se teki omia liikkeitä vaan.

Ei kukaan pysynyt perässä,
matkiminen oli ärsytystä.
Jos Wrindi sinne tänne kaahasi
niin kuka kyydissä pysyisi?

Vielä kun Eetu ja Miksu yhteen muksahtivat
verkimmät kumoon kupsahtivat.
Mahat kippurassa kikattivat
naama punaisena hekottivat.

Oli Nupulla naurussa pitelemistä,
hän kuuluisa on kaukokutituksesta.
Tarkoitan, hän nauraa jos sormeasi heilautat,
eli häntä kaukokutitat.

Hällä pahin ongelma siis oli,
kun ei muuta tehnyt kun nauroi.
Silloin Eetu tarttui tilaisuuteen,
otti jalat alleen.

Ei Nuppu yhtään huomannut,
oli Eetu käsistään karannut.
Me kyllä se huomattiin,
ja Eetu kiinni napattiin.

Pääsi Nuppu viimein tolpilleen,
ja jatkoimme tuntiamme.
Uudestaan ympyrälle meidät jaettiin,
Banskun ja Sarahin kanssa mut laitettiin.

Wrindi liikaa kiemurteli,
se vasta ympyrällä pysymistä opetteli.
Sinnan ohjeistuksella poitsua opetin,
hellästi mutta varmasti opastin.

Vielä tehtiin paljon voltteja,
olivat ne Wrindille kovin vaikeita.
Avut piti antaa tosi ajoissa,
ja silti oltiin myöhässä.

Sinna jälleen auttoi mua,
hän on hyvä opettaja.
Saatiin voltit melkein kohalleen,
siirryttiin kiemurauroille.

Kyllä meitä nyt koeteltiin,
taitojamme testattiin.
Wrindi paljon kiemurteli,
kiemuraura huonosti meni.

Vaikka kyseessä oli kiemuraura,
ei saa liikaa kiemurrella.
Wrindi meni siksakkia,
kun piti mennä loivaa kiemuraa.

Lopussa tarkemmin ohjasin,
heti meni paremmin.
Silloin jo lopeteltiin,
maastossa Wrindiä talutin.


Juoksuttelua 17.5, by Suvi

Kun sain Allin ratsastajinensa turvallisesti tunnille, pääsin viimein Wrindin kimppuun. Linnea ei pääse tänään liikuttamaan Wrindiä, mutta minullahan riittää aikaa.
Wrindi oli tarhassaan juoksemassa minin saapuessa orin luokse. Se tunnisti varmaankin ääneni, koska tuli melko luottavaisen oloisena kiinni otettavaksi. En kuitenkaan ehtinyt riimuakaan päähän laittaa, kun se totesi etten ollutkaan se tyyppi ja sitten Wrindi tietenkin juoksi pois.
- Hassu Wrindi, se olen minä - ihan sama tyttö kun ennenkin, olet vaan liian pikkutarkka.
Hyvähän minun oli niin sanoa, itse olen pilkunviilaaja, mutta olinhan minä nupilleni tehnyt melkoisen muutoksen - hiukseni hädintuskin yltivät hartioihin ja niskavillat oli värjätty rusehtaviksi. Jakauksenkin olin vaihtanut toiselle puolelle, mutta ainakin saan hmaanantaina säväyttää koulussa. Tippuupahan luokkalaisilta silmät päästä, mutta so what.

Maanittelin Wrindiä aikani, kunnes se päätti luottaa minuun ja tuli lähemmäs.
- Noin, hieno poika. Nyt mennään harjaukseen, niin pääset purkamaan energioitasi.
Wrindi totteli yllättävän mallikkaasti, kun taluton sitä talliin. Menimme takaovesta sisään niin vältimme ruuhkan - Wrindin karsina oli ensimmäisenä vasemmalla, ja Allin karsina ammotti tyhjyyttään vastapäätä. Silloin kuitenkin keksin, että Wrindihän kannattaa sitoa kiinni jonnekin. Laskin sen kuitenkin karsinaan, ja lähdin katsastamaan pesaria. Ja mitäs sieltä löytyikään...
- Samperin koni, koeta olla purematta! Ei mun pehva noin hyvältä voi maistua! kuului pesarista. Tunnistin matalahkon äänen heti Sampaksi.
- Taitaa Riku taas mellastaa, naurahdin.
- Älä sinä siellä virnuile, Samppa sanoi ja kääntyi minuunpäin. - Mitä himskattia oot tehny piälles?
- Kävin vaan parturissa, sanoin tyynesti Sampan ammottavan suun edessä. - En mä noin karseelta voi näyttää.
- Et sie oo yhtään karseen näkönen, mustatukkainen tyttö sanoi. Minä vain naurahdin Sampan vakavoituneelle ilmeelle. - Katsos tätä mun irokeesia!
- Olenhan mä sen jo nähnyt, naurahdin. Taas. Olin kova nauramaan.
- Sä oot itteasiassa aikas makee, Samppa sanoi tuumaillen. Silloin Riku käytti tilaisuutensa hyväksi ja runnoi toisen varpaat kaviollaan.
- Jumankauta sun kanssas, Riku! Ai saasteri, vielä varpaatkin haluut murtaa, Samppa kihisi. - Tän saat maksaa kyllä koulukiemuroilla!
- Kannattaisiko pysyä hereillä eikä töllätä toisten hiuskuontaloa, virnistin. Samppa näytti kuristavansa minut, mutta minä vaan naurahdin hänen eleilleen. - Kohta nähdään koulukiemuttes parissa!

En siis pääsisi pesariin hoitamaan Wrindiä. Se olisi sidottava karsinaan. Sidoin sen kuitenkin kahdella narulla niin, että se sai katsella käytävälle. Olin tuonut harjat mukanani, joten pääsin heti harjaamaan pollea.

Wrindi totteli hyvin harjatessani. Sillä oli hyvä päivä. Onneksi, koska juuri tänään en millään jaksaisi kiukuttelevaa oria. Oli niin kuuma. Puin Wrindille juoksutuspäitset, kapsonin. Ajattelin jättää apuohjat tällä kertaa pois. Otin pitkän piiskan ja juoksutusliinan ja talutin Wrindiä kuin koiraa perässäni pihalle. Pienen odottelun jälkeen Riku talutti Sampan ulos.
- Teillähän kesti, totesin taivaalle vilkuillen.
- Jaha olet sitä mieltä. Rikua ei koulujutut kiinnosta!
- Muute vaa talutti sua kiireellä pihalle. Taisit nyt puhua itsestäsi, naurahdin leikkiä laskiessani. - Noni aletaapas kalppia maneesille kun kentällä on tunti.
- Joo joo, ette te kuitenkaan pysy perässä kun Rikulla on niin pitkät jalat.
- Ja mistäs sä sen tiiät? Mä vähän veikkaan et me ollaan eka maneesilla.
- Lyyään vetoa! Voittajalle pitää tarjota jätski.
- Okei valmiina ollaan! Mutta sä et sitte ravaa, koska mulla ei riitä kunto juoksemaan tätä matkaa kokonan. On vähän rappeutunut...
___

Maneesin ovella seisoskelin Wrindin kanssa odottelemassa Samppaa. Häntä ei näkynyt, mutta ääni kyllä kuului:
- Tottelepas nyt senkin... Eikö sana mene perille? Puöyysin reipasta kävelyä, en matelua! Hop hop hopunen...
Kyllä se Samppa sen Rikun maneesille sai, tai siis Riku toi Sampan.
- Mitens sulla noin kesti? Jäit jätskin velkaa. Muista, et pitää olla laktoositonta tai muuten pössähtää.
- Joo... Samppa oli hieman loukkaantuneen näköinen, ja hänen irokeesinsa näytti aivan ihanalta kun hän otti kypäränsä hetkeksi pois päästä, jotta saisi kuivattua hikeä päänahalta. Pitkä pysty tukka nääs oli lässähtänyt.
- Voi geelipurkkiparkaa, se tyhjenee äkkiä.
- Mennääs nyt sinne hallii nii pääsee sit joskus sen tyhjentämään, Samppa vastasi vitsiini ärtyneellä ilmeellä mutta kuitenkin sisäisesti hymyillen.

Minä olin kauimmaisessa päädyssä juoksuttamassa Wrindiä, ja Samppa väänsi koulua toisella puolikkaalla. Heidän peruutuksensa yms menivät kyllä aika kehnosti, mutta ainakin he yrittivät. Minä taas pyysin Wrindiltä askellajinvaihdoksia. Käynnistä raviin tai laukkaan ja toisinpäin ja vaihdoimme suuntaakin välillä. Wrindi meni varsin nätisti.

Silloin karsinaan saapui yllätysvieras - Bansku Vanilla. Riku katsoi heti silmät ristissä tammaa ja hirnui ihastuneena. Wrindi kävi kateelliseksi ja säntäsi kohti Vania.
- Wrindi, ei!
Tiesin, että se aikoo mennä puolustamaan "tammaansa" vieraalta orilta. Samppa sai Rikun pysähdyksiin ajamalla sen aukijääneestä ovesta hirveää kyytiä ulos, jolloin meillä ei ollut niin suurta hätää maneesissa.
- Moi Bansku, nyt tais käyä pieni välikohtaus... Meen tohon ulos ja lähden tallille. Mä laitan oven kiinni niin Vani ei karkaa näitten hölmöläisten perään...
Talutin Wrindin takaisin tallille, ja se ehti vartin kävelyn aikana rauhoittua. En nähnyt Samppaa missään, mutta epäilin että hän on kaahaamassa Rikun energioita pois jossain. Itse vein Wrindin suoraan tarhaan, koska se oli kuiva.
- Noh, oliko kiva tavata tyttö, kysyin Wrindiltä. Se nyökytteli päätään ja hörähteli.
- Huomenna Linnea tuleekin ratsastamaan sinulla, ja Allilla ei ole tunteja. Mutta, se tulee ihan pian tunnilta, niin lähden jo valmistautumaan.
Höpisin hevosille usein ihan mitä sattuu - tälläkin kertaa.


Pysähdy! 18.5.

Ensimmäinen teksti Suvin käsialaa ja siitä lähtien vuorotellen minun että Suvin =)


Rapsuttelin Katea pihamaallamme. Aurinko paistoi, ja lämpömittarissa lukemat olivat liian korkealla.
- Kateka, käyn vaan piipahtamassa sisällä, niin päästään lähtemään.
Kate piti hauskaa ääntänsä vastaukseksi. Minä vaihdoin vaaleat, puoleen sääreen yltävät hieman löysähköt mutta saumattomat housut ja vaalean, ohuen paidan. Ne suojaisivat minua palamiselta, eikä kuitenkaan tule hirvittävän kuuma. Laitoin kuitenki aurinkorasvaa naamaani, kaulaani ja sääriini, ettei paljaat alueet pala. Raapiminen on rasittavaa ja tylsää. Söin myös jugurttia ja palan leipää, kunnes sanoin heioat kotiväelle ja lähdin Katen kanssa ajamaan pyörällä tallille. Ison tien vieressä kulki onneksi hyvä pyörätie, vaikkei se asfalttia ollutkaan. Aurinko paahtoi ärsyttävästi, mutta tuulenvire viilensi kivasti. Alkumatkamme meni todella kovaa, kun Katella oli niin kovasti virtaa. Vauhti kuitenkin tasaantui sopivaksi koiran juoksuksi loppuajaksi. Odotin innolla Allin näkemistä.

Fiilis oli korkealla, koska olin tullut Kainuun 5 asteen lämpösistä keleistä tänne ah-niin aurinkoiseen keliin. Olin saapunut aikaisin tallille ja harjailin ulkona Wrindin tarvikkeita, kuten satulahuopaa ja vatsaremmiä. Kevät oli siitä niin ihanaa aikaa kun hevosista irtosi kuorma-autolliset karvaa ja tuntui että niitä oli joka puolella. Niin vaatteissa kuin suussakin. Yh...
Tänään olinkin kerennyt harjailemaan orhi kultani toivottavasti viimeiset talvikarvat pois, sillä sellaisia tukkuja ei enää näkynyt ja harjakin pysyi siistinä, ilman että siitä pitäisi repiä karvoja joka toisen vedon jälkeen.
Nojailen kevyesti tallin seinää vasten nauttien extra lämpimästä säästä. Suljen silmäni toivoen että kasvoni ruskettuisivat edes hieman, sillä paloin hirveän herkästi ellen ollut ulkona paistattelemassa auringossa monesti, mutta lyhyitä aikoja kerrallaan. Eli pikarusketus tänne kiitos, niin kesäkuussa voisin oleskella tuntejakin rannalla paahteen alla..

Ajotien routakuopat hytkyyttivät meitä kovasti, mutta olimme kuitenkin lähestulkoon ehjiä pyörätelineellä hoitajien talon kulmalla. Pyörän peili oli vääntynyt taipuisan varten ansiosta miten sattuu ja takakori oli lastinsa kanssa kellahtanut kenolleen. Onneksi vahvat kuminauharemmit, mustekalat, pitivät kypäräni sun muut tarakalla. Kate kiskaisi jonkun haisun perään ja kupsahdin rähmälleni.
- Voi kökkö Kate minkä teit, sanoin ja putsasin soraa housuista. Otin tavarat tarakalta ja nostin pyörän pystyyn. Laskin kypärän koriin ja päästin Katen irti hihnasta. Sissi ilmestyi piakkoin leikkimään Katen kanssa. Onneksi Kate ei ollut yhtä susi kun muut huskyt, muuten se söisi Sissin. Koirat tykkäsivät leikkiä keskenään, eikä niitä tarvinnut vahtia, joten lähdin tallille päin. Oven viereisellä penkillä istui Linnea silmät kiinni, harja ja satulavyö käsissään.
- Nukutko kauneusunia vai pikarusketusunia? kysäisin seisahtaen kädet puuskassa ilkikurinen ilme kasvoillani Linnean eteen.

Kuulin askelia kauempaa edestäni, mutta en kiinnitä niihin sen kummempaa ajatusta ennen kuin kuulen tutun äänen edestäni. Avaan silmäni virnistäen.
-Pikarusketusunia että pieni levähdys näiden kamojen harjailusta, naurahdan. -Ja hei kuule tyttö, oot auringon edessä, hymyilen Suville hätistäen häntä kädellä sivummalle.
Silloin muistin että varmasti olin viettänyt vähintäänkin vartin jo ulkosalla, joten kosken poskipäitäni.
-En kai ole kerennyt jo tulla punaiseksi tästä, kyseisen vielä Allin hoitajalta huolissani. Vähän asiaa epäilin, mutta olihan se myös mahdollista kun aurinko porotti niin kuumasti tänään.


- Kyllä sä hehkut kuin pieni tomaatti, naurahdin. - Onneksi itse laitoin jo aurinkorasvaa, niin säästyn mustumiselta...
Linnea oli ilmeisesti puolinukkunut, mutta nyt hän oli taas tolpillaan. Otan osan tavaroista syliini, jotta saamme ne nopeammin varustehuoneeseen. Kate ja Sissi juoksentelivat pihalla iloiten ja hevoset hirnuivat tarhassa. Yksi pärskähti, toinen hörähti, Sissi haukkui ja Kate oli hiljaa. Se voi kiljahdella riemusta tai pitää ääntä joka on vähän kuin kissan kehräys, enemmänkin mourunta. Haukkua kuuluu vain harvoin, oikein vihaisena tai säikähtäneenä joskus. Öisinhän typy vain ulvoo, mitäs muutakaan.

-Kiva kiva, virnistän Suvin vastaukselle ja nousen ylös penkiltä. Hän auttaa minua kuskaamaan varusteet takaisin paikoilleen ja sain tosiaan olla kiitollinen avusta. Helteellä oli ihanaa nimittäin raahata tavaroita edestakaisin.
Saatuamme kaikki paikoilleen muistin Wrindin. Totta kai piti tänään liikuttaa tuo orikin. Tosin minulle harvinaista että ei tehnyt yhtään mieli liikkua tai varsinkaan urheilla tässä säässä.
Hmm...Jotain piti keksiä.
-Suvi, kysäisen vaalea tukkaiselta ajatuksissani. -Olisiko sinulla minkäänlaisia ideoita hevosen liikuttamiselle tällä ilmalla? Jotain rentoa...

Mietin uutterasti Linnean kysymystä. Koulua ei tällä helteellä väännetä, ei varmasti. Olisi kiva ehkäpä hyppiä esteitä, mutta vilkaistuani kentälle totesin kentän olevan varattu ja maneesi ei houkuttanut kauniina päivänä. Tuijottelin hetken kentällä menevää tuntia ja mietin uutterasti.
- No jos lähetään iha randomilla rentoilee keskelle puskaista mettää, niin Wrindi saa oikein kunnolla tutustua maastoiluun.
Mä tiiän että multa tulee ideoita enemmän kun ehdin ajatella, mutta hyvien ideoiden sekaan huonojakin mahtuu huonojakin.

Kuuntelen Suvin vastauksen huolella. Apua, pitäisikö suostua. Olen niin hirmu vähän mennyt orilla maastossa ja ainoat kerrat herra oli säikkynyt jokaista rasahdusta mitkä sen korviin kantautuivat. Eikä unohdeta sitä kaahailua. Hurjaa kyytiä siis luvassa.
-Hyvä idea, metsässä voisi olla viileämpääkin niin saa suojaa porottavalta auringolta, hymyilen .
Mitä mä sanoinkaan, mietin vastattuani myönteisesti tytölle. Hui! Mitä tästäkin seuraisi.
-Nähdäänkö pihalla vartin tai 20 minsan kuluttua?

- Tjaa, kyllä mulla menee aika kauan harjailla Alli, kun näyttää könyävän tuolla tarhassa ja sitä pitää kuitenkin helliä pitkään. Että ainakin puolituntia kestääpi, ehkä jopa kolme varttia... Tiiän et oon vähän hidas.
Tosissaan olin - siitä huomauteltiin vähän jatkuvasti. Lisäksi olen sellanen pilkunviilaaja, että Allin on oltava huolella puhdas... Mutta jospa Linnea jaksaa ootella mua.
Minua tietenkin hieman epäilytti nuo Linnean ilmeet, ihan kuin hän olisi katunut joka sanaa. Ilmeisesti Wrindiä ei tosissaan ole maastotettu, mutta viimein on nyt tullut senkin aika.

-Selvä, kyllä mä teitä jaksan odotella. Tule vaikka ilmoittelemaan mulle kun alat varustamaan, vastaan iloisesti. -Ehdin jo Wrindin putsailla ja kyllähän siinä harjaukessa meni minullakin vielä lähemmäs se puolituntia, kun orhipojasta lähti vieläkin talvikarvaa. Että don't worry, no panic, naurahdan.
Kävelen Suvin ohi kohti autoani. Limsa tekisi kuumana päivänä kyllä terää. Voisi vaan olla aika lämmintä cokista kun autokin oli lähinnä uunia. Toivotaan ettei kuitenkaan kerennyt.
-Ja jos kaipaat apua, niin tuun mielihyvin jeesaamaan.

- Katsotaan miten saan Allin hoideltua, sanoin Linnealle joka otti kokispulloaan autostaan. - Miten sinä voit juoda kokista? Hiilihapot ovat kamalia, en tykkää limsasta yhtään. Sitä paitsi kokiksella saa jopa vessanpöntöstä maalit irti vaan huuhtimalla kokiksella, pesuaineilla lähtee vain lika.
Muistelin kauhistuttavaa tilannetta, kun viimeeksi join kaupasta ostettua simaa. Se oli jäänyt kuplimaan nenään eikä sitä voinut juoda. Ihan vähän vaan. Yök.

-Heheh, naurahdan Suvin mielipiteelle limuista. Tietenkin ne olivat aika voimakkaita ja jotkut olivat aika karsean makuisia lisäaine pommeja. Se oli pakko myöntää.
-Hiilihapolliset juomat voivat oikeasti olla tosi hyviä. Itse tykkään Fantasta ja simasta, hymyilen.
-Mutta nähdään myöhemmin jos menet nyt hoivaamaan Allia, niin päästään pian selkääkin asti.

- Yök, hiilihappojuomat on kamalia, totesin oksennusta näytellen. - Fanta ja Jaffa mennee appelssiinimehuna, kunhan pitää korkkia auki jääkaapissa pari päivää.
Olin jo ovella menemässä sissään, kun Linnea käveli takaisin oven viereen penkille istumaan kokispullo kädessään.
- No joo, menempäs hakemaan Allipalleroisen, niin päästään sinne metukkoon, sanoin. - Katen kanssa käytiinkin tänään jo mettätiellä kävelemässä, mutta ihanaa se on päästä juttuseuran kanssakin.
Kävelin tallin läpi ja nakkasin matkalta mukaan riimunnarun. Allin tarha oli lähellä takaovea, mikä oli eduksi karsinan ollessa oven vieressä. Ei tule turhaa pujottelua.

Naurahdan Suvin oksennusilmeelle ja vilkutan hänelle hänen lähtiessä hakemaan Alli-kultaansa tarhasta.
Jäin istumaan penkille yksinäni ja hörppään tottuneesti cokis pullosta, mutta pian omillekin kasvoilleni tulee ns. pahanolon-ilme ja kaadan koko pullon sisällön maahan. No ei siinä pullossa ollut enää paljoa. Limu oli maistunut suoraan sanottuna kamalalta ja mitä nyt pystyi olettamaan miltä lämmin kuumassa autossa seisonut juoma maistuisi . Kesähelteellä kaipasi raikkautta ja kylmiä virkistäviä nesteitä. Hyh...

Alli hörähteli minulle tarhalla. Se ilmeisesti oli odottanut minua.
- No mitä kullannuppu, onko ollut ikävä? kysäisin rakkaalta hoitsultani. Alli puhalsi lämpimästi kämmenelleni. Sujautin päitset mammulin päähän ja kiinnitin riimunnarun. Portti oli helppo aukaista, koska tarhan muut asukit olivat tunnilla kentällä. Hyvä, että hevoset saivat jolkotella tunnit kentällä, niin ei tarvitse talsia maneesille asti. Ruolammen kenttähän on erinomaisessa kunnossa vuoden ympäri, eikä halli edes kuulu tallille. Se on vaan hirveää säätä ja yksärien omistajia varten, kosna eiväthän he voi ratsastaa kentällä tunnin aikana.
Suljin tarhan portin perässäni, ja talutin Allin hymyillen talliin. Wrindi hirnahti Allille tallin ovella, ja morjenstin käytävällä pörräävälle Pampulalle.
- Minne sie oot lähössä? sisko kysyi.
- Linnean kanssa maastoon, vastasin ja talutin Allin karsinaan.

Nousen penkiltä seisomaan ja kävelen kentän reunalle katsomaan tuntia. Hevoset ravailivat kepeästi hiekan pöllyessä ilmassa ja opettaja huuteli aika ajoin ohjeita oppilaille. Hymyilen ja kietaisen hiukseni ladontaletille. Pian aurinko porotti minustakin liian kuumasti ja kävelen takaisin kohti viileitä tallin tiloja.

Jätin Allin karsinaansa juomaan ja lähdin hakemaan harjoja. Morjenstin käytävällä pyöriviä hoitajia ja katselin hevosia. Ruolampi on kyllä ihana paikka, mahtavat maastotkin täällä on.
Allin sininen harjaboksi oli ylähyllyllä. Ylsin siihen kuitenkin ihan hyvin. Kun käännyin palatakseni karsinalle, pöllähti Linnea talliin.
- No tuliko kuuma?

-Aivan liian kuuma, naurahdan tytölle. -Voisi aurinko mennä hetkeksi kyllä pilveen.
Käännyn Wrindin karsinan puoleen, jolloin ori hörähtää minulle ystävällisesti ja tunkee turpaansa kaltereita vasten. Hopeanmusta tanssahtelee sivulta toiselle odottaen karsinasta ulos pääsyä. Hymyilen ja rapsuttelen sitä turvan päältä kaltereiden välistä. Voisi tulla jännä maastolenkki kun Wrindillä oli jo nyt liikaa energiaa.

Kävelimme karsinoille ja Linnean rapsutellrssa Wrindiä menin Allin karsinaan ja avasin harjapakin. Aloitin pölyharjalla harjaamisen kaulasta.
- Wrindillä on hieman energiaa, sanoin. - Pitäisikö sinun mennä kaasuttelemaan ylimääräiset energiat pois, vai haluatko tulla hrjaamaan Allia?
Alli ummisti silmiään minun pöllyttäessa tarhan tomuja pahnoille.

Kävelen reippain askelin Allin karsinan luokse ja nappaan pikaisella liikkeellä harjapakista harjan ja kävelen tamman toiselle puolelle.
-Näin päästään nopeammin, hymyilen Suville. -Ja Wrindillä kun tuppaa aina energiaa olemaan liikaa, niin en jaksa nyt yrittää saada edes pahimpia pois.
Vetelen harjalla ruskean hevosen karvaa ja katselen kuinka tumma pölypilvi laskeutuu aina jokaisen vedon jälkeen maahan. Pian pölyä ja likaa irtoaa huomattavasti vähemmän.

Yhdessä harjaillessamme puuha sujui rutkasti nopeammin. Karsinassa kuului harjojen viehuntaa ja pölyä leijaili vaikka kuinka. Alli oli ilmeisesti kierinyt hiekassa, ja nyt se nautti olostaan meidän puurtaessa. Välillä kuului kopinaa harjaa puhdistettaessa lattiaa vasten. Sain "oman puoliskoni" pian valmiiksi ja aloin selvittelemään harjajouhia, jotka laskeutuivat minun setvitettäviksi vasemmalle. Linnea taas tarrasi kiinni hännästä. Jouhetkin olivat äkkiä suoristuneet, joten putsasimme kaviot yhteistuumin.
- Täytyy kyllä karsinalle tehdä kunnon siivous ratsastuslenkkimme jälkeen, sanoin. - Mutta nyt päästään laittamaan varusteita.

Lähdemme hakemaan yhdessä varusteita satulahuoneesta ja palailemme sitten takaisin karsinoille. Wrindi katsoo uteliaana varusteita käsivarsillani ja avatessani oven, jouduin jopa työntämään oria kauemmas, jotta mahtuisin sen viereen. Liu'utan satulan kevyesti paikoilleen ja satulavyökin kiinnittyy kevyesti. Toisin on varmasti laidunkauden jälkeen.
Satulan jälkeen nostan ohjat orhipojan kaulalle ja annan nelijalkaisen ottaa kuolaimet suuhunsa. Se oli ilmeisesti todella halukas lähtemään ulkoilmaan. Yleensä tuli kauhea trafiikki suitsien laitosta. No, ei valittamista. Taputan Windervietiä kaulalle ja rapsuttelen sitä harjan tyvestä, jotta se rauhoittuisi hieman. Ori laskee päätään ja ummistaa silmiään. Olisikin tälläinen myös maastossa, mutta se oli varmasti vain haaveajattelua.

Linnean mennessä Wrindin karsinaan avasin Allin karsinan oven, ja pujahdin sisään sulkien oven perässäni. Alli hörähti minulle tuttuun tapaansa ja puhalsi ilmaa kasvoilleni.
- Tykkäät ilmeisesti hengitykselläsi hulmuttaa hiuksiani, naurahdin suokkimammalle ja latasin satulan selkään tottuneella heilautuksella. Kiristin satulavyön löysälle, koska hevosen kannalta olisi parempi kiristää se vaiheittain. Kuolaimet lämmitin pikaisesti käsilläni ja tarjosin niitä Allille laskettuani ohjat hevosen kaulalle. Ei sekuitenkaan suostunut ottamaan moisia vempaimia, joten työnsin sormeni sen hammaslomaan ja avasin kosketusherkän suun. Eihän Alli suuremmin tykännyt siitäkään, kun vedin otsahihnan arkojen korvien taakse. Alli ei kuitenkaan oahemmin herpaantunut.
- Ollaankos siellä jo valmiita? kysäisin käytävän toisella puolella työskentelevältä Linnealta.

-Ollaan, vastaan vetäen samalla kypärän päähäni. Turvaliivi olisi tänään ollut varma valintani, mutta valitettavasti en semmoista enää omistanut. Pari kuukautta sitten se hajosi onnettomuudessa, enkä ole tilalle kerennyt ostaa uutta. Otan ohjat Wrindin kaulalta työntäen karsinan oven aivan auki. Nykäisen ohjasta pienesti, jolloin ori kepeästi lähtee kävelemään perääni ulos karsinasta ja tallista pihamaalle Suvin ja Allin ilmeisesti tullessa perässämme. Pysäytän Windervietin laittaen ohjat takaisin kaulalle ja kiristän satulavyötä muutaman reiän kireämmälle. Lasken jalustimet alas ja nousen penkiltä kevyesti puoliverisen selkään. Ori alkaa heti kävelemään eteenpäin kun nousen ilmaan yhden jalustimen varaan ja kun istahdan satulaan se nostaa jo hiljaisen ravin. Jarrutan hopeanmustan käyntiin ja annan sen kävellä pitkin ohjin ympyrää odottaen Suvin ratsaille nousua. Oli niin kätevää omistaa hevonen, kun jalustimet olivat lähes aina sopivan pituiset. Poikkeus oli vain jos mentiin esteitä, silloin jalustinhihnat olivat lyhyemmät kuin yleensä.

Säädin jalustimet hieman pidemmiksi kuin käsivarteni. Ohjehan oli, että hihnan on oltava käden pituinen, mutta käteni ovat varsin lyhyet ja jalat kauhean pitkät. Siksi olin oppinut säätämään jalustimia hieman alemmas.
- Meinaatko oikeasti lähteä ilman turvaliiviä? kysäisen hämmästyneenä Linnealta. - Tämähän on ratsastuskoulu, pakko tuolla lainavarusteissa on tarpeeksi isoja olla.
Ei minulla itsellänikään ollut turvaliiviä, mutta Allin selästä en kovin nopeasti putoa. Tietenkin Wrindi saattaa hermostuttaa Allin mukanaan.
- Jos mä käyn varuilta hakemassa molemmille liivit ennen kuin kapuan Allin selkään, ehdotin.

-Mä olen kyllä aika taitava pysymään selässä, mutta jos jaksat niin ei se olisi pahitteeksi, hymyilen tytölle tyytyväisenä.
-Voit varmaan sitoa Allin kiinni, kun en kuitenkaan viitsi tuoda tätä orhiukkoa kovin lähelle tammaneitoasi, naurahdan. -Muutoin voisin pitää kumpaakin kiinni...
Suvi oli varmasti kiva maastoilukaveri. Osasi ajatella ainakin joskus järkevämmin kuin minä. Enhän minä liiviäkään olisi älynnyt ottaa ellei tyttö olisi muistuttanut että Ruolampihan oli ratsastuskoulu ja täältä sai lainavarusteita. Sellaisia ei vain ikinä ole tullut käytettyä.

Sidoin Allin nätisti tallin oven viereen kiinni, vaikka olisi se pysynyt ilman sitomistakin. Alli oli oikein superkiltti mamma, vaikka joskus heittäytyi oikein tammamaiseksi. Onneksi minulle se ei ollut vielä kertaakaan tammoillut.
Löysin lainavarusteet ja sovitin itselleni kohtalaiswn oikean kokoisen turveliivin. Sitten etsiskelin suurinpiirtein Linnean kokoiselle sopivan liivin ja lähdin pqluumatkalle. Ilmoitustaululta bongasin Sampan.
- Moikka, Samputin! säikäytin hänet. Sampan korkea, musta irokeesi viuhahti ympäri ja hän huoahti:
- Saasteri kuinka säikähdin!
Nauroin Sampan ilmeelle ja kysyin mitä hän niin kovasti tiirasi ilmoitustaululta.
- Katelen vaan tallilaisten jättämiä tunti-ilmoituksia, hän vastasi jo tasaantuneella hengityksellään. - Tunteja on valtavasti, on vielä kaksi Akun tuntia, Sinten maastoilu, Linnean tunti ja Sarahkin meinaa tuntia järkätä.
- Kyllähän noita piisaa, sanoin. - Kunhan ei ole samana viikkona kuin yksi tunti, niin pyssyy kohtuullisena.
- Hei, kun kyselit ratsastamaan, niin voitais lähteä joku päivä uittamaan hevosia, Samppa ehdotti.
- No tänään olen Linnean kanssa lähdössä maastoon, hän odottelee tossa oven ulkopuolella. Katsotaanko joskus viikon päästä?
- Okei, pitäkää hauskaa! Samppa vielä sanoi ennenkuin käännyimme omille teillemme.
- Mitä Allipalleroinen, kysäisin hoitsultani jäänättä odottamaan vastausta. Otin sen irti ja aloin zuumailemaan missä Linnea pörrää. Ei näy... Minneköhän Wrindi on sen vienyt? Hyvä maastolenkki luvassa...

Tunnen kuinka Wrindin energia alkaa tulemaan ulos syvimmistäkin koloistaan ja oria on hankala pitää paikallaan, joten katson parhaaksi ravailla pikku lenkin tallin ympäri Suvin hakiessa liivejä. Löysään ohjia ja hopeanmusta hypähtää lentoon kuin tykin suusta. Yritän pidättää laukkaa, mutta se saa Wrindin vain kiemurtelemaan ja loikkimaan. Yritän parhaani mukaan ohjata villikon pois keskeltä pihaa ja pian löydämme itsemme metsän reunasta, jossa vihdoin saan orin pysähtymään, vaikka se edelleen jatkoi kevyttä tanssahtelua paikallaan.
Kun hevonen vihdoin hengähtää ja rauhoittuu niin ohjaan sen takaisin tallin eteen, jossa Suvi odottaakin jo.
-Tämä vähän villiintyi, sanon tytölle. - Ei se lapasesta lähtenyt, mutta oli pakko saada Wrindi reunaan ettei muut tallilla kävijät pelästy riehakasta karvamopoa.
Nappaan Suvin kädestä turvaliivin tytön ojentaessa sitä minulle ja puen sen ylleni. Se tulisi tarpeeseen.
-Olen valmis, lähdetäänkö?

- Joo, lähdetään, vastaan ja hyppään Allin selkään kiristettyäni satulavyötä. Kiristän sen vielä ihan tiukalleen, ennen kuin annan pohkeita tammalle lähteäksemme liikkeelle.
Kuljemme kentän ohitse kohti metsässä virtaavaa ojaa. Tai mikä puro se nyt onkaan, en minä tiennyt mikä on joki ja mikä oja tai puro. Puro se varmaan oli. Annoin Allin juoda heti siinä hetke vettä, ja katselin kuinka Wrindi tanssahteli risuje katkeillessa jalkojen alla.
- Seurattaisiinko tätä puron vartta? kysäisin takanani tulevalta Linnealta. - Ja sano vaan jos haluat mieluummin mennä edellä.
Jos tekisimme oikein pitkän lenkin, niin voisimme käydä Pyöstin vuoren takaisilla lammilla ja laukkasuoralla.

-Ihan hyvä idea ja mene sinä vain edeltä, vastaan hymyillen. -Tunnet kuitenkin maastot paremmin kuin minä.
Wrindi tanssahtelee allani, mutta se ei stressannut. Ori oli suhteellisen rento jos ajatteli miten paljon se pursusi energiaa ja jos olisin pyytänyt sitä nostamaan laukan, se ei olisi epäröinyt hetkeäkään.
Suvi ohjaa Allin käynnissä ojan reunaa pitkin ja minä tulen pienen välimatkan saattelemana perässä.

- Ootko huomannu kuinka paljon tallilaiset järjestää tunteja? Ens viikolla on Sinten maastoilu, sitten Akun kaksi tuntia, ja onko sun estetuntisi sitten 12 päivä, vai? Nuppu ja Sarahkin ovat varailleet tunteja.
Mietin mielessäni mitä järkeä on olla joka viikko joku tunti. Pampula opetti mua ohjasajamaan - pikkusisko, ja mä osaan vähintään yhtä paljon... Ja Sarahkin on aika kokematon vielä. Nuppu osaa paljon, mutta... Mä haluaisin itsekin suunnitella jotain tuntia jonkun ratsastuksenopen kanssa, et se olis mun suunnittelema ja olisin ite mukana. Tai just joku aikuinen, Linnea vetämään. Mutta Nuppuko ottaa vastuun raisuista hevosista ja holtittomista ratsastajista? Ou nou... Mä en itse ikinä ottais vastuuta suuresta porukasta maastoillessa... Mutta omatpahan on valintasa.
- Aiotsä ilmottautuu mihin kaikkeen mukaan? ehdin kysäistä vielä ennen Linnean vastausta.

-Kyllähän ne järjestävät, hymyilen vaivihkaa. -Olen ollut vain niin laiska katsomaan mihin väliin oma tuntini mahtuisi, mutta mitä aikaisemmin niin sitä parempi.
-Tuohon toiseen en osaa vastata, mietin tarkasti, -En vaan oikein osaa osallistua mihinkään. Tykkään itse duunailla kaikkea, mutta en vaan hirveästi osallistu mihinkään. Ehkä joskus, mutta ei nyt ihan vielä ainakaan...
Wrindi pyöräyttää häntäänsä ja yrittää kurotella maasta taipuviin heiniin.

- No mä ymmärrän jos sä et aikuisena halua lasten järjestämille tunneille osallistua, hymyilin vastatessani. - Ja minäkin suunnittelen mieluumin kun osallistun, mutta kokemattomuuteni vuoksi en ota vastuuta maastoryhmästä tai ala opettamaan jotaa koulua...
Linnea hymähti minulle. Taiteilimme puron vartta, ja yhdestä kohdasta kulki polku pienen sillan kautta ylitse ja näytti jatkuvan toista puolta.
- Tuo näyttää paljon oaremmalta kulkea kuin tämä puoli. Alli näyttää Wrindille ettei siltaa tarvitse pelätä, sanoin ja kävelin hieman kitisevän sillan yli.

Wrindi katseli siltaa ihmeissään. Painoin pohkeita lähemmäs kylkiä orin kävellessä edestakaisin sillan edessä pohtien uskaltaako astua sillalle vai ei. Välillä se astuu askeleen sillan päälle ja peruuttaa äkisti pois, mutta kun se huomaa että Alli ehti ylittää jo pelottavan alustan niin se valtavalla loikalla hyppää osittain sen yli takaisin Allin perään. Tätä lajitoveri rakkautta.
-Olipas jänskä silta, naurahdan Suville Wrindin loikasta taputtaen samalla orhia kaulalle.

- No joo, naurahdin ja jatkoimme matkaa Wrindin pälyillessä vähän aikaa taakse jäävää siltaa.
Pian tulimme metsän reunaan, mistä Pylstin vuori jo pilkottikin. Hakkuuaukeella kasvoi villiintynyttä heinää, siis edelliskesän heinät peittivät maata, että polku katosi näkyvistä. Puron äänen kuitenkin kuulimme koko ajan alhaalla vasemmalla, mutta pian se voimistui hieman pulppuavaksi.
- Taisimme tulla puron alkupisteelle, puenelle lähteelle. En olekaan käynyt täällä ennen, sanoin katsellen ympärille. - Testataan onko se lähde, sanoin ja hyppösin Allin selästä maistamaan vettä.
- Tämähän on jääkylmää, totesin ja kahmaisin lisää.

Naurahdan Suville hänen hörppiessä vettä ilmeisesti lähteestä. Mä taisin olla jotenkin pöpö kammonen tai jotain, mutta en uskalla juoda mistään lätäköstä, oli se sitten puhdas lähde. Istun Wrindin selässä ja odotan kun Suvi kiipeää takaisin ratsunsa selkään.
-Ravataanko vähäsen?

- Ravataan vaan, sanon ja pyyhkäisen vedet poskiltani. Olenhan minä juonut purostakin, että tämä oli kyllä ihan huippu löytö.
Emme ehdi ravata kauaakaan, kun Wrindi yllättäen hupsahtaa heinien sekaan. Pysäytän Allin ja katson kuinka se yllättyneenä loikkaa ylös ojasta tasaiselle maalle. Minä tulen rivakasti selästä alas ja katson onko siitä turvallista mennä.
- Siinähän oli syvä mutta kuiva oja, tokaisen noustuani tielle. Tunnistan risteyksen ja huomaan pian teiden välissä olevan lammikon.
- Oletko ennen nähnyt noita lammikkoja? Se on aika soista aluetta, ja ne ovat keväisin paljon suurempia. Sinne ei kannata mennä ellei halua upota, mutta tässä ihan lähellä on Liekkijärven pihatto. Käydään moikkaamassa hevosia, sitten voidaan mennä Likekkijärven rantaan, tiedän tien sinne, ehdottelen.

-En ole, vastaan katsellen lammikoita, mutta pian jatkamme matkaa.
Saavumme vihdoin Pöystivuoren luokse ja ajattelen että olisi mahtava kavuta sen päälle. Ties miten hyvät näkymät.
Jatkamme rentoa ravia paikan ohitse. Wrindikin pysyi nätisti tamman takana, eikä se vielä kaahotellutkaan turhia.
Pian puita alkaa ilmestyä tiheämmin ja pian uutta metsää alkaa näkymään edessä päin.

- Katso, pihatto pilkottaa tuolla metsän reunassa, hihkaisen ja katson vasemmalle puolelle ilmestyviä laajoja viljelypeltoja. Siellä alkaa kohta kasvamaan vaikka mitä. Hidastamme käyntiin kääntyessämme pihatolle. Lyhyen tien päässä näkyy pihattorakennus jonka molemmin puolin on suuret tarhat. Hevoset nostavat päänsä heinäkasoistaan ja katsomme millaisia siellä on.
- Käydään kurkkaamassa mitä noille kuuluu, sanon ja hyppään jo ties kuinka monennen kerran Allimamman selästä alas. Linnea ei innostunut ajatuksesta vaan varmuuden vuoksi seuraili vähän kauempaa.
Pihatossa asui lähes musta poni, joka tuli hirveän hyväntuulisena ja elämäniloisena tutustumaan Alliin. Se lepeästi tökkäsi turvallaan Allin turpaa, eikäAlli tykännyt yhtään. Suuri vaaleanrautias ravaili lihaksiaan esitellen kauempana. Vaalea suokkitamma sähläsi kuin pieni ilopilleri, ja Alli lempeällä tenavaikäiselle tarkoitetulla hörähdyksellä sai säheltäjän rauhoittumaan. Ei se kyllä kauaa pysynyt aloillaan... Jättikokoinen, vaaleanrautias puoliverinen laidunsi nätisti aidan vieressä mutta tuli siliteltäväksi luoksemme. Tarhoista löytyi vielä liinakko, höperö suokkiruuna, joka ei hirveämmin meistä välittänyt.
- Nonni lähetääs kohti Liekkijärveä, vai haluatko mennä laukkasuoralle? kysyin Linnealta ja ponkaisin selkään.

-Voidaan käydä ensin Liekkijärvellä, mutta olisi kiva käydä myös laukkasuoralla, hymyilen tyytyväisenä miten hyvin lenkki oli mennyt tähän asti.
Niimpä jätimme pihaton taaksemme ja lähdimme kävelemään tietä eteenpäin kohti metsikköä.

Ylitimme saman tien mitä olimme äsken tulleet ja jatkoimme matkaa kohti rantaa. Vasemmalla oli metsää ja oikealla soista heinikkoa, mistä erotin nuo kaksi lammikkoa ja niiden välisen puron pätkän. Jälkimmäisen lammikon jälkeen alkoi taas kasvaa metsää, joka peitti näköalan rantaan.
- Järvi on tossa metän takana, mutta ranta voi olla mökeillä miinoitettu, ilmoitin Linnealle. - Mennäänkö summamutikassa vaan metän läpi rantaan?
Linnea ei ehtinyt vastata, kun suolta lehahti mahtavan kokoinen lintu lentoon rääkkyen ja siipiä vimmatusti hakaten. Alli vain vähän muljautti silmiään, eikä ollut moksiskaan vaikka Wrindi riehaantui. Ori syöksähti suoraan metsään kuin heikkopäinen.
- Varo sitten mökkejä! Ranta voi olla kivinen!
Huutoni eivät auttaneet. Wrindi oli purrut kuolaimeen kiiinni.

Huomasin vain kuinka suuri lintu, ehkä jopa metso, lennähti ilmaan lähes edestämme. En ehdi reagoida kun Winderviet säntää hurjaan laukkaan kohti Liekkijärveä. Yritän jarrutella säikähtynyttä oria parhaani mukaan ja vaivoin yritän hidastaa sen vauhtia. Se oli saanut kevään aikana enemmän lihasta, joten se oli voimakaskin, joka taas hankaloitti tilaani. Kuulin Suvin varoitukset ja pelkäsin että Wrindi satuttaisi itsensä kivikossa. Pian orhikultani hidastaa nelistä laukkaan, mutta se ei kuitenkaan suostu pysähtymään. Ties mikä jahtaisi sitä...
Tunnen kuinka puoliverinen kompastuu ja kompuroi hieman. Pelkään heti kaatumista, mutta onnekseni ori saa palautettua tasapainonsa ja pian se pysähtyy.
Roikun satulassa melkein kyljen kohdalla ja juuri ja juuri pysyin selässä. Hetken kuluttua huomaan missä Wrindi seisoo polviaan myöten. Ainakin löysimme Liekkijärven.

- Linnea! Linnea!
Huhuilin ystävääni tiheässä metsässä. Puut riipivät silmiä ja naamaa kun risuja oli pystyssäbsiellä täällä. Alli kuitenkin vei suoraa rantaan missä Wrindi seisoi Linnea selässään.
- Voi kun sulla on naarmuja tullut, katsoin. - Onneks ei tuu verta...
Lähellä ei näkynyt mökkejä, niin ehdotin pientä pulahdusta veteen.
- Ei täällä oo ketään kattomassa, korkeintaan talitintti ja hullu käpytikka, naurahdin ja katsoin eoäilevän näköistä Linneaa.

Ehkä pulahdus viileään veteen voisi sittenkin tehdä hyvää. Ohjaan Wrindin pois vedestä rannalle ja laskeudun alas selästä. Tutkin orin jalat pikaisesti, mutta todettuani ettei naarmun naarmua tai haavaa löydy niin sidon ratsuni puuhun.
Heitän päällivaatteeni ruohikolle ja koikkelehdin pikaisesti veteen Suvin katsoessa miten minä niin nopeasti pääsinkin veteen...
-Mennään sitten, huudahdan tytölle, joka seisoi vielä Allin vieressä. Juoksen kauemmas veteen ja pulahdan kylmään nesteeseen.

- Mäkin tuun, mäkin tuun, lausahdin ja vetäsin samoin päällimmäiset vaatteeni pois. Sitten oikein juoksemalla juoksin veteen, ja kompastuin yhteen kiveen. Kuului kunnon läsähdys kun vedin mahalleni veteen.
- Ääk, sehän oli... mahtavaa!
Polskin vähän aikaa melko syvässä vedessä, kunnes nousimme pois järvestä. Puristelin vesiä kastuneista hiuksista, ja mietin, mihin voisin kuivata itseni.
- Hitsit, ei tässä auta muuta kuin vetää T-paita päälle ja kastella turvaliivi, virnistin. - Onneksi housuni ovat aika kevyet, mutta kyllähän noissa toppauksissa kestää kuivaa...
Puimme päällemme ja nauroimme äänille, itkä lähtivät märistä housuista satulan päällä.
- Lähdetään tästä rannasta tonne, sanoin ja viitoin kädelläni vasemmalle. - Siellä me tullaan jossaan vaiheessa jommalle kummalle tielle, koska tuolla on riteys metsän tajassa. Risteyksestä tietä pitkin kohti Pyöstin vuorea, se kierretään niin pian kääntyy kaponen tie mistä laukkapolku löytyy.

Annoin Suvin ihan suosiolla opastaa meitä laukkasuoraa kohti. Tuntui oudolta miten surkeasti tunsin maastot, vaikka oltiinhan me Wrindin kanssa majailtu täällä jo kauemman aikaa.
Pian saavumme kuin saavummekin tielle ja kävelemme nätisti Allin takana. Myös Pöystivuori alkaa näkymään kauempana ja se saa perhoset lentelemään vatsassani. Kohta sitä mentäisiin...

Pyöstin vuoren vasemmalla puolella oli metsää, ja sen takana olisi laukkasuora. Kiersimme rivakalla ravilla vuoren ja olimme pian peltojen keskellä, laukkasuoran alussa. Se oli hieman leveähkömpi, tamppaantunut tie.
- Annetaan palaa! huusin. Vauhti kiihtyi kiihtymistään, ja Wrindi kiisi edessämme kuin tuulispää. Allikin sai pian nelistä kiinni, mutta silloin tien pää alkoi häämöttää. Alli hidasti hieman takkuillen käyntiin, mutta Wrindi jatkoi kohti metsää, mikä näkyi nyt vuoren oikealla puolella.
- Linnea, hidasta jo!
Ei auttanut. Jälleen taisi turvaliivistä olla hyötyä...

Huomaan tien lopun häämöttävän edessä päin. Wrindi oli saanut vauhdin huumasta kiinni, melkein myös minä, joten tuntui että pidättävät avut eivät tehonneet oriin. Suvi huusi minulle takaa päin jotain, mutta tuuli kiskaisi sanat muualle. Orhi pyöräyttää häntäänsä ja menee pidätteistä vain kootumpaan muotoon. Vain hieman ennen tien päättymistä saan käännettyä sen ympäri. Samalla vauhti hidastuu nelistä laukkaan ja hevonen palaa takaisin täysin hallintaani. Toki sen piti vielä protestoida heittämällä pari suurta pukkia ilmaan, mutta sen jälkeen ravailen takaisin Suvin ja Allimamman luokse.

- Huh, hyvä ettei käynyt pahemmin, huokaisen Linnean saadessa Wrindin hallintaan.
- Mennäänkö suoraan Ruolammelle metän poikki? kysäisen ja Linnea nyökkää. Lähdemme kulkemaan metsään, aika harvahkoon havumetsään. Pohja on helppo ratsastaa, eikä hevosista jäänyt hirveän suuria jälkiä. Vajaan viiden minuutin päästä löydämme tien.
- Tästä kun mennään, niin tiiän yhen paikan mistä pääsee helposti tallille.
Ratsastimme tien yli ja jatkoimme harvahkoa metsää. Pian kuitenkin tuli pelto vastaan, sellanen kapeahko petokaistale.
- Katso, Ruolampi on tuolla, hihkaisin. - Mennään tonne pellon rajaan toiselle puolelle, niin vartissa ollaan tallilla.

-Yes, mennään vaan sieltä, vastaan Suville hymyillen.
Taputan Wrindiä kaulalle ja päästän ohjat löysiksi, kuitenkin vain puolipitkiksi jos ori säikähtäisi yhtäkkiä jotain.
-Tiedätkö onko täällä hyvät maastoesteet? Kysäisen edellä ratsastavalta tytöltä. Olisi mahtavaa päästä hyppimään maastossakin esteitä niin saisi hyvää vaihtelua. Mutta vain jos ne olivat kunnossa.

- On Seppeleellä esteet, murta Sinnalta täytyy kysyä lupa. Mennään vaan suoraan tallille, ehdotan hieman väsyneenä. Tai en väsyneenä, mutta olihan meillä ollut pitkä maastolenkki.
Pellon reunan loppu alkoi häämöttämään ja saavuimme Ruolammen pihaan.
- Olipa hauska maastolenkki!

-Jep, niin oli, myönsin. -Itseltä ei ainakaan jännitystä puuttunut!
Laskeudun alas selästä ja nostan jalustimet ylös. Löysään satulavyötä ja talutan orin talliin. Alli ja Suvi menivät edeltä.
Itsekin tunsin oloni hieman väsyneeksi, mutta onnelliseksi. Lenkki oli sujunut yllättävän hyvin ja matkaseura oli mukavaa.


Taas pientä päivittelyä -31.5.2013


Päivä oli kauneimmillaan auringon paistaessa pilvien takaa. Vaikka ilma oli lämmin niin pilviä tosiaan oli sen verran että pahin paahde eli auringon säteily jäi välillä pois. Hymyillen paiskaan punaisen autoni oven kiinni ja kävelen elämäniloisena sisälle Ruolammen talliin. Eilen olin päässyt vihdoin heittämään talviturkin -toisen kerran. Olin jo kolmisen viikkoa ensimmäisen heittänyt, mutta olkoon minulla vielä toinenkin turkki koska olin niin jäistä sorttia...
Näen Suvin kävelemässä pois Allin karsinalta ja minun oli ihan pakko vielä näin vanhempanakin persoonana pelästyttää hänet laittamalla kädet pikaisesti hänen olkapäilleen ja sanoten:
"Pöö...!"
Suvi pettymykseni vain hieman hätkähtää, eikä hypähdä ilmaan säikähdyksestä...eh-tuota-niin-kuin-minä. Heheh, olin itse toosi säikkyvää sorttia ja minut sai pelästettyä vaikka näkisin pelästyttelijän. Jees, siitä ystäväni saivatkin naurun aihetta, joka kerta tehdessään niin. No, hölmöillä halvat huvit.

"Linnea!" Suvi huudahtaa nauraen. "Mitä ihmettä sä teet?"
Ei kakka, mietin. Eikö se muka pelästynyt sittenkään yhtään? Höh.
"Mä yritin säikäyttää kuule tyttö sut", virnistän. "Ilmeisesti aika kehno yritys."
Tyttö kohauttaa hartioitaan. "Ehkä mä vähän säikähdin..."

Hyvästelen hänet ja haen kaapistani Wrindin harjat. Kaappaan samalla varustehuoneesta mukaani suitset ja kävelen sitten orhin karsinan luokse. ML Winderviet hörähtää ystävälliseen tapaansa avatessani ovea.
"Linnea" Suvi pöllähtää yhtäkkiä karsinan luokse. "Mä kerkesin harjata kyllä jo Wrindin että sun ei tartte ellet välttämättä halua."
Vilkaisen hopeanmustaa polleani, ja tosiaan : se taisi jopa hieman kiiltää. Kiitän tyttöä ja vien harjat takaisin paikoilleen.

Karsinalle palatessani Suvi ehtikin jo laittaa suitset Wrindin päälle ja jotenkin tuli niin mukava olo kun tällä kertaa ei tarvinnut itse tehdä mitään, vaikka hevosten kanssa puuhailusta pidinkin. No ehkä vaihtelevuus tekee hyvää. Kiitän vaaleatukkaista avusta ja talutan orin pihamaalle.

Kentällä ei ihme ja kumma ollut tällä hetkellä ketään. Olivatkohan tuntilaiset kenties maastossa tai jopa hallissa? Sitä enempää miettimättä otan tilaisuuden käyttööni ja suuntaamme matkamme kohti kenttää. Kiipeän aidan päältä nelijalkaisen karvamoottorini selkään ja saan heti kokea pienen pukkihypyn. Ties mikä iloloikka se olikaan, mutta ei sillä korvat luimussakaan olleet. No Wrindi oli Wrindi ja se teki pukkeja välillä vähän liikaakin.

Annan orhin kävellä uraa pitkin löysin ohjin. Haen samalla hyvää istuma paikkaa, sillä satulalla en tosiaan tänään(kään) mennyt. Olin niin tykästynyt satulatta ratsastamiseen ja esteitäkin olin mennyt aika paljon niin. Kehitti se ainakin tasapainoa, jos ei muuta. Tänään ei kuitenkaan ollut tarkoituksena hyppiä esteitä vaan mennä rentoa koulua.

***
Ratsastelin Wrindillä tunnin verran tehden perus väistöjä, siirtymisiä ja taivutuksia. Ei mitään kummempia juttuja, mutta sellaisia jolla pystyi kehittämään aina hiljalleen hevosen takalistoakin.

Tallissa riisun puoliveriseltä suitset ja vien ne pestyinä takaisin paikoilleen. Suvia en enää nähnyt missään, joten muistan autossani olleen suklaarasian. Haen sen (oli se sentään kylmälaukussa ollut niin ei ollut sulaa) ja otan autostani kynää että paperia. Kirjoitan paperille pienen viestin ja kiinnitän sen rasiaan pienellä maalarinteippi palasella.

Hyppelehdin takaisin talliin ja laitan suklaarasian lappuineen Allin kaappiin. Sieltä Suvi varmasti löytäisi sen. Lukaisen lapun vielä kertaalleen läpi ennen kuin suljen kaapin.
"Suvi, kiitän sinua jo kuluneesta ajasta Wrindipoitsun hoitamisesta. Se on ollut hyvää apua itselleni. Jos vielä tohdit jonkin aikaa jatkaa kun toista hoitajaa ei
ole vielä löytynyt niin saat alkaa jo rennosti ja kevyesti ratsastamaan Wrindiä jos halajat. Kuitenkin ekan kerran pyydä jotain vanhempaa henkilöä
tai minua katselemaan miten menee. Tiedät kuitenkin varmaan itse parhaiten uskallatko kokeilla. Ei se mitenkään hankala ole jos hallissa tai kentällä ratsastaa. Vähän reipas ja pukkihyppyjäkin varmasti tulee. Mutta hyvää kesää sinulle. Nähdään vasta ensiviikon puolella. Yst. terveisin Linnea."

Hymyilen. Pitäisi oikeasti pyytää häntä antamaan vaikka puhelinnumeronsa niin viestit olisi helpompi laittaa. Menee näinkin.


Ilonpukkeja ja reipasta rajojen koettelua 1.6.2013

- Hmm, matikka kymppi, äikkä ysi, biologia kymppi..., luettelin mummulleni todistuksen numeroita. - Liikunta kasi, terveystieto ysi, englanti ysi, historia ysi...
Keskiarvoksi laskin 9,3 ja sitähän alunperin veikkasinkin. Monet numerot tippuivat jo vuoden aikana tai nyt keväällä. Ei se mittään, ne saa nostettua jos jaksaa joskus tehä läksyjä tallilla käymisen ja piirtämisen lisäksi...

Vaihdoin valkean kevätjuhlamekkoni kotivaatteisiin, ja kun sain syötyä niin vaihdoin tallivaatteet huussissamme. Ei ainaskaan astmaatikkoäiti suutu hevosenkarvoista... Talvellakin oli ollut niin ihanan leutoa että pystyi hyvin ulkona tai viimeistään tallin vessassa vaihtamaan vaatetusta. Laitoin vaaleat, saumattomat housuni ja sinisen teepaian. Katsoin vielä peilistä, ettei aurinkorasvaa jäänyt paksulti minnekkään. Sitten pääsinkin hyppäämään fillarin selkään.

Tallilla löysin Sinnan toimistosta. Kello näytti puolta kahta.
- Morjensta Suvi! Oliko hieno kevätjuhla?
- Olihan se hieno, yksi ysiluokkalainen lauloi säveltämänsä laulun koko koululle. Etenkin yseille.
- Ja todistus oli varmaan hyvä?
- Ei, ei tieteskään, vitsailin.
- Muutenvaan keskiarvo oli 9,3...
- Joo'o...
- Mitens on Allilla tunteja tänään?
- No vikalle tunnille se on menossa. Voisit ratsastaa sillä nyt, Sinna ehdotti.
- Ookei, sanoin miettien milloin hevoset pääsevät laitumille.

Kaapillani minua kohtasi yllätys. Allin hoitajalle tarkoitettuun kaappiin oli nimittäin tuotu karkkirasia ja lappu. Lapussa luki, että saisin alkaa ratsastamaan Wrindillä ja että Linnea palaa tallille maanantaina. Ohhoh vai minä ratsastan pukki-Weindillä? Pitääkin kokeilla heti... Kirjoitin lapun, missä kiitin Linneaa luottamuksesta ja laitoin puhelinnumeroni alle jotta viestit hoituu nopeammin.

- Moi, kuului Sinnan ääni takaatani harjaillessani Wrindiä.
- Aiotko ratsastaa kahdella hevosella yhtäaikaa?
- En tietenkään, unohdin jo että olin menossa Allilla ratsatamaan.
- Linnea kyllä kertoi minulle antaneensa sinulle ratsastusluvan, Sinna sanoi.
- No mäpä menen etsimään jos joku lähtis Allilla hallille mukaan.

Näin kuinka Asoa talutettiin juuri talliin, varmaankin sitä oltiin juuri koulutettu. Ros ja Nora kävelivät rupatellen sen vieressä.
- Moikka! sanoin tuttuun tapaani, hoin sitä kaikille.
- Moi Suvi! Nora sanoi Rosin vain sanoessa "Hei".
- Lähtiskös joku ratsastelee Allilla hallille? kysäisin naikkosilta.
- Ei oo aikaa, Ros sanoo tavalliseen tapaan napakasti.
- Miehän voisin vaihteeksi ratsataa Allilla, sillä ei ole tarvinut tammikuun jälkeen ratsastaa, paitsi yhteen aikaan. Nora ratsasti tallin hevosilla keillä ei ollut hoitajia, ja Allilla oli nyt ollut hoitaja hieman rikkinäisesti. Mutta minä aion hoitaa sitä kauan, ehkäpä sen elämän tappiin asti...

- Oletkos ennen edes Wrindillä ratsastanut kun en ole nähnyt? Nora huikkasi Allin karsinasta viuhuttaen harjaa. Itse harjailin pehmeällä harjalla Wrindin kinttuja. Kännykkä näytti kellon olevan vähän yli kaksi.
- En ole, Linnea vaan jätti lappusen eilen kaappiini. Kiva päästä kokeilemaan kuinka hyvin lennän pukeista. Niin, turvaliivi pitänee muistaa hakea...
- Mitenkäs sie olet hevosia harrastellut? - Tammikuun 24. päivä minä Ruolampeen hoitajaksi pääsin, pari kuukautta alkeiskurssilla ja nyt viimeset pari kuukautta jatkotunneilla olen käynyt, kerta viikkoon. Ja parilla toisella tallilla olen käynyt, omakin hevonen piipahti yhdessä vaiheessa, mutta se oli liikaa. Nyt se asuu ratsatuskoulussa missä hoidin vähän aikaa, tyytyväisenä elämäänsä tuntipollena ja emänä.
- Voi kuin kivaa! Mitenkäs aiot harrastusta jatkaa?
- Noh, ens vuonna olis tarkoitus kartuttaa ratsastustaitoja ja miten nyt ehtinee koulun lisäksi. Haluaisin ysin jälkeen suorittaa ylioppilas- ja hevosenhoitajatutkinnot kaksoistutkintona, näkee vähän onko hevosista ammatiksi. En vaan tiiä miten täällä hoitamisen kanssa käy, täytyy katsoa missä kaikkialla kouluja on. Voihan se olla että lähistöllä joku koulu olisi.
- Hyvältähän tuo kuulostaa, Nora sanoi sa kyykistyi putsaamaan kavioita. Pian hän nousi ylös ja sanoi:
- Meinaatkos mitä sitten tehdä työksesi isona?
- Kouluttaa hevosia ratsuiksi keskellä mettää ylhäisessä yksinäisyydessäni, sanoin hymynkare kasvoillani.
- Jaa, vai että ratsuttajaksi pitäis päästä. Kivaahan tää on, mutta hieman tarviit kokemusta lissää...
- Tiiän, siksihän mä aion eka opiskella muita hevosalan ammatteja, jos vaan siitä on ammatiksi mulle.

---

Hallilla sain kokea ensimmäisenä sarjan pukkeja. Turvaliivi oli hyödyksi hiekkaa maistellessa. Nora kuitenkin pyydysti Wrindin aina taitavasti takaisin ja hiljalleen nuorukainen rauhottui. Harjoittelimme ihan perus koulujuttuja, kumpikaan kun ei kunnolla vielä asioita osannut. Nora ratsasti Allilla taitavasti vaativan been juttuja meidän puuhastellessa peruutuksia ja voltteja. Kaikilla oli kuitenkin kivaa.

Yli tunnin ratsastelun jälkeen palailimme tallille.
- Kiva kun sain ratsastaa Allilla, Nora sanoi. - Voit tulla milloin vaan kyselee multa ratsuttajan hommista, vaikka TET-paikkaa ensi vuonna.
- Voi kiitos, voi kuin kivaa. Mielelläni tulen sulle tettiin!
Wrindin harjat olivat yhäti karsinassa, ja harjailin leppynyttä orhia tyytyväisenä. Se oli iso, mutta olinhan sen jo kerran kunnolla harjannut. Nyt vaan pää ja jalat pehmeällä harjalla ja selkä pölyhrjalla. Kaviotkin putsasin ja tarkistin ennenkuin vein poitsun tarhaan ja siirryin Allia harjaamaan.

Ehdin juuri sopivasti siivota molempien hoitsujen karsinat, kun tuntilainen saapui kyselemään ratsuaan.
- Olen Suvi, ja Alli on tarhassa. Oletko ratsastanut sillä ennen?
- Olen olen, käyn hakemassa sen sisälle.
- Harjasin Allin kyllä juuri, että puolisen tuntia se saapi vielä tarhassa olla. Ei se ole kauaa edes ollut siellä, kun Nora ratsasti sillä haastavampaa koulua.
- Minäkin menen Allilla vaikeaa koulua, olen helpon aan tasoinen, tyttö kertoi.

Juotuamme mehut ja tarkastettuamme Allin ja Wrindin varusteet lähdimme hakemaan Allia tarhasta. Pehmeä harja näytti, miten karvat suoristuvat päästä ja selästä. Varusteet nousivat helposti suolapatsaan selkään.
- Osaisitkos itse harjailla Allin kuntoon yöpuulle tunnin jälkeen? Minun on aika turhauttavaa jäädä tänne vain tarkistaakseni että pärjäät.
- Kyllä mie osaan, ja onhan täällä keltä kysyä.
- No hyvä. Pidä hauskaa tunnilla!


Ihan jumissa - 7.6.2013

Talutan Wrindin ulos tarhastaan. Aurinko ei paistanut tänään kovinkaan lämpimästi pilvien verhoutuessa taivaalle. Ilma oli kuitenkin lämpimän kostea. Tämä taisi olla se ilma jota inhosin eniten. Kostean kuuma ilma oli jotenkin tukahduttavaa ja sellaista jossa hikipisarat helposti kohosivat ihon pinnalle tekemättä paljon mitään. Yyh, jospa aurinko paistaisi taas huomenna.
Vien herraseni takaisin omaan karsinaansa ja aloitan teho puunauksen. Harjailen oria kaikilla harjoilla niin kauan että edes pientä pölypilveä ei tule enää näkyviin. Oli niin ihana pitää musta ori puhtaana, sillä silloin sen karva kiilsi terveän näköisenä, eikä se näyttänyt lainkaan samealta. Lisäksi oli mahtavaa hoitaa hevosta niin kauan että sellaisen lopputuloksen saavutti, sillä sitä tulosta ei heti tullut varsinkaan jos hevonen oli päättänyt piehtaroida tarhassaan ennen talliin tuloa. Eli helposti se puolituntiakin vierehti pelkkään harjaamiseen.

Pian Suvi tulee pyyntöni mukaisesti luoksemme varustepinkka sylissään.
"Hejssan!" tervehdin tyttöä helpottuneena. "Ja kiitos" huokaan. Suvi oli lupautunut tänään ratsastamaan Windervietin läpi puolestani. Mitään rankkaa reeniä ei tarvinnut, mutta olin puhki-poikki-väsynyt etten millään olisi jaksanut nousta selkään, varsinkaan kun olin ratsastanut tänään ennestään jo kolme hevosta.
"Vähän ihmettelin kun pyysit" Suvi naurahtaa keveästi. "Kun kuitenkin itsekin olet tallilla."
Naurahdan itsekin. Pakkosanoa että olin hyvä hyväksikäyttämään ihmisiä tarpeen vaatiessa. Oli se sitten hyvä tai huono asia, sitä en tiennyt.
"Mä en vaan jaksa" vastaan säteilevänä. "Ja toi ilma. Ihan karseeta, mutta jos haluat niin voin mä pitää sulle tunnin. Sellasena laimeena yksityistuntina"
Suvi katsahtaa minuun yllättyneenä kiristäessään satulavyötä kireämmälle.
"Joo. Se olis ihan kivaa ainakin näin vaihteen vuoks" tyttö hymyilee. "Mutta sun pitää jaksaa talsia hallille asti. Kentällä on tunti."
Nyrpistän nenääni. Hitsi.
"Hei, mut ajattele. Pääset hallilla taas istumaan ja siellä voi olla jopa viileämpi." Suvi taputtaa minua olalle kävelyttäen Wrindin ulos pihamaalle.

Tulen itsekin pihalle ja hyppelehdin Suvin viereen.
"Okei. Mä tuun..." vastaan epäröiden. Ei kyllä kiinnostanut liikkua oikein yhtään ja jopa kilometrin käveleminen tai nyt sen ajatteleminen tuotti tuskaa minulle.
Punttaan Suvin helposti orin selkään, sillä näin ei tarvinnut mistään etsiä jakkaraa tai jotain muuta selkäännousu välinettä. Kyllähän sitä selkään varmasti maastakin pääsi, mutta näin hihnat kärsisivät vähiten ja ne kestäisivät pidempään. Mulla ei kuitenkaan rahaa ylenpalttisesti ollut ja jos joku niin oma hevonen oli kauhea rahansyöjä.

Kävelen Wrindin vierellä koko matkan ajan hallille asti Suvin nauttiessa olostaan hevosen selässä.
"Tää tuntuu tänään ihmeen rauhalliselta" Suvi henkäisee tyytyväisenä. "Ei yhtään katsele ympärilleen vaan kävelee rennosti eteenpäin..."
Katson oria sivusilmälläni. Se tosiaan oli melkein uneliaskin, mutta sitten huomaan jotain muutakin. Kävelen edellä sisälle rakennukseen ja katselen tarkasti hevoseni askeleita. Suvi pysäyttää hopeanmustan keskelle hallia ja minä katselen edelleen oritta.
"Tuntuiko se susta yhtään jähmeältä?" kysäisen miettien. "Tai tuntuiko sen askel töksähtelevältä?"
Suvi katsoo minua ja miettii sitten.
"Askel oli ainakin hitusen lyhyemmän tuntunen kuin ennen. Ei sellanen sulava."

Asetun Wrindin eteen ja nostan sen jalkaa venyttäen sitä eteen. Tein tätä useamminkin sille, joten se oli onnekseni tottunut puuhailuuni. Toistan saman myös toiselle jalalle.
"Wrindi tuntuu olevan hieman jumissa tänään kokeile ratsastaa sillä normaalisti, mutta anna sen kulkea omaa vauhtia eteenpäin ja tehdään sille sitten kunnon verryttelyt.
Suvi nyökkää ja antaa orille avut lähteä kävelemään uraa myöten käynnissä ja pitkin ohjin. Itse istahdan penkille katsomaan heidän menoaan.

Pian annan luvan aloittaa ravityöskentelyn ja Suvi nostaa ravin puoliverisellä. Wrindi tosiaan oli jähmeänä tänään, sillä se ei ollut lainkaan yhtä virkeä kuten ennen. Se vain ravasi eteenpäin.
"Tee paljon voltteja ja ympyröitä. Yritä taivuttaa sitä sisäohjalla aina mahdollisimman paljon kulmissa ja noilla ympyröillä. Samalla paina sisäpohjetta hieman lähemmäs
kylkeä." Neuvon ja samalla tarkkailen Wrindin vetrymistä, sillä jos sitä ei kohta alkaisi tapahtua niin ratsastus pitäisi lopettaa pian. Miten ihmeessä se näin jumiin oli tullut, mietin.

Huokaisen helpotuksesta kun toivomiani tuloksia alkaa kymmenen minuutin päästä tullakin. Askel pitenee hieman, vaikka täysin normaali se ei vieläkään ole, mutta kuten epäilin : liikkuminen taitaa olla paras apu tähänkin tilanteeseen. Monilla hevosilla oli alkujähmeyttä, mutta jonkin aikaa liikuttua ne vetristyivät. Wrindin tapaista se ei kuitenkaan ollut, joten päätin pirauttaa vielä hevoshierojalle, joka saisi tulla katsomaan orhia.

Lopputunnin ajan neuvon Suville asioita mitä hänen kannattaa tehdä ja mitään erityisiä tehtävän antoja en opetuksen muodossa sittenkään tälläkertaa antanut. Tärkeintä oli saada Wrindille mukavampi olo. Pitäisi pitää se ns. yksityistunti sitten joskus toiste kun herraseni olisi oma itsensä. Silloin voisin antaa ohjeita miten pärjäisi hankalan pukkityypin kanssa paremmin.

Tallille palattuamme kerron Suville hevoshierojan tulevan huomenna ja silloin Wrindiä ei muuten tarvitse hoitaa. Eli lepopäivä orhilla olisi huomenissa.


Uskalsin ihan yksin maastoon - 14.6.2013

Otan tiukan otteen Wrindin harjasta ja ohjista. Toisen käden laitan selän päälle ja ponnistan monia lihaksiani käyttäen ilmaan. Pian istun hopeanmustan hevosen kiiltävän karvan päällä taputtaen sitä kaulalle.
Tumma ori steppaili paikoillaan yrittäen lähteä kävelemään jo eteenpäin. Automaattisesti pidätän ohjista ja vasta hevosen rauhoituttua annan sen siirtyä käyntiin.

Lätäköt loiskuvat kavioiden osuessa niihin ja sade ropisee kevyesti maanpintaa vasten. Ilma oli kuitenkin lämmin, vaikka taivas pudottelikin antimiaan. Wrindi kävelee reippaasti eteenpäin hiekkaisella tiellä ja tumma karva värjäytyy koko ajan mustemmaksi. Sen korvat kääntyilevät tiuhaan tahtiin edestakaisin, kuin varmistaen halusinko oikeasti olla tässä ilmassa, mutta minä halusin ja pieni tihkusade ei haluani muuttaisi.

Ohjaan Wrindin pois tieltä suoraan aluskasvillisuuden valtaamaan metsikköön. Sammalpeitteisiä puunkantoja näkyi monessa kohtaa, mutta myös vanhempia kaatuneita puunrunkoja lojui maassa odottaen maatumistaan. Ori kävelee vaivatta pienienkin esteiden ylitse. Minä vain etsin parhaat ylittämiskohdat.

Wrindi ei pursunut liikaa energiaa. Ehkä sen osa energia siirtyi uuden paikan tutkimiseen ja hyvien jalansijojen etsimiseen. Se oli hyvä se , sillä se tämän lenkin tarkoituskin oli.
Maasto oli epätasaista ja ori sai käyttää lihaksistoaan kunnolla, jotta pääsisi liikkumaan reippaasti eteenpäin. Välillä tuli alamäkiä, välillä kuljettiin ylöspäin, mutta kokoajan oltiin käynnissä.

Lopulta päädyimme taas tielle. Tälläkertaa suunta oli jo kohti Ruolampea. Tuuli yltyy sateen kanssa ja vetäisen takin kaulusta korkeammalle. Pian annan Wrindin ravata reipasta letkeää ravia kohti kotia.

Housuni alkavat liimaantua yhä pahemmin ihoani vasten ja märän hevosen selässä istuminen ei tietenkään pahenna tilannetta yhtään. Oloni oli siis hyvinkin..märkä, mutta muuten olin tyytyväinen. Wrindi oli metsärymyämisen jälkeen rauhallinen. Pystyin kepeästi ratsastelemaan ilman satulaa oriillani ja vieläpä maastossa. Pitäisi ehdottomasti kokeilla uudemmankin kerran.

Jonkin ajan päästä pääsemme perille ja laskeudun alas puoliverisen selästä. Se ravistelee kunnolla heti kun jalkani koskettavat maata ja saan ihanasti lisää vettä naamalleni.
No sadepäivä mikä sadepäivä.

Talutan orhin tallissa suoraan pesupaikalle. Sidon sen ketjuista molemmin puolin kiinni ja käväisen hakemassa sen varusteiden seasta hikiviilan ja pyyhkeen. Vedän viilalla pahimmat vedet pois ja lopuksi kuivailen lisää vielä pyyhkeen avulla. Varsinkaan jalkoja en märiksi halunnut jättää syystä ja toisesta. Heitän vielä loimen sen selkään ja vien herraseni takaisin karsinaansa iltaheiniään syömään.

Vien suitset kuolainten pesun jälkeen paikoilleen, sekä tervehdin matkalla Marskin hoitajaa Kinukkia. Monelta muulta sain ihmetteleviä katseita : miten pystyin olemaan näin märkä. Kaiketi he luulivat että olin hallilla käynyt ratsastelemassa, mutta en. En tälläkertaa.

Päätän heti jättää tallin taakseni ja suunnata kotia kohti. Vielä kun pääsee saunaan niin päivä on ollut täydellinen ja saipa Wrindikin hieman vaihtelevampaa maastoa kokeilla kuin sileät kentät tai tasaiset hiekkatiet.


Riehakas poitsu... ~ 1.7., by Suvi


Niin, Wrindi haettiin toussapäivänä laitumelta. Ja nyt pitäs sit tietää osaako se enää mitää mitä sille on opetettu... Ajatukset suristen poljin kohti Ruolampea.

Ja mitä siellä näinkään. Latu oli kanssa hakenut hevosensa lomalta ja nyt koetti ratsataa sitä. Linnea seisoskeli aidan vierellä ihan haltioituneena ja säikähti, kun tulin viereen ja sanoin:
- Moi.
- Hui hemmm... Ei saa säikytellä!
- Ketä kattelet silmä mulis?
Ilmeeni taisi olla taas tavalliseen tapaan näkemisen arvoinen - vallan ilkikurinen virnistys.
- Haha en ketää, mut kato nyt, miten ihminen voi hallita riehakasta oria ohjat löysällä? Yhellä kädellä? Ja saada sen rauhottumaan.
- Latu onkin taikuri, sanoin ja muistelin lyhyttä hoitotaivaltani Latun omalla tallilla. Mutta enhän mä voinut käyä kun yhellä tallilla, ei vaan aikaa oo rajattomiin.
- Ja miten hevonen tuntuukaan alistuvan menoon, niin luonnolliselta näyttää meno. Haluun ittekin osata!
Hetken pällistelyn jälkeen Latutus tuli moikkaamaan aidan viereen täysin rauhottueella hevosellaan.
- Mitäs leidit, tai neidit?
- Ihastellaan sun taidokkuuttas, sir.
Pidimpähän vähän hauskaa vääntelemällä sanoja. "Sir" kuulostaa vaan niin... en tiiä miltä.
- Jaha, ihailkaa rauhassa. En pelkää yleisöä.
- Hahhah en ihmettele, sai Linneakin sanottua. - Voiko mikä hevonen vaan osata tollasta?
- Tietenkin. Eivät ne ole tyhmiä vaikkeivät kirjavia ole.
- Onhan Wrindi nyt vähän samaa väriä kun sinun karvamoposi, naurahdin.
- No tuoppas se motskari tänne nii katotaa.
Latu otti ilmiselvästi haasteen vastaan ja ajateli kokeilla Wrindiä.
- Elkää laittako ku riimu, kasson vaan vähä poitsua.

Vähän ajan päästä oli Wrindi haettu tarhasta kentälle, Rolle taas oli viety tarhaan.
- Noi muuten varmaan pärjäis samas tarhas, Linnea ehotti.
- Voi olla, Latukin sanoi, mutta taisi tyytyä vierekkäisiin hakoihin. - Ja Linneaan varmaan tämän pojan pitää eniten luottaa?
- Ehdottomasti, vastasin. - Siskoni siirtyy sen hoitajaksi elokuussa.
- Lähtekää siis hallille. Mä käyn laittaa Rollelle iltasapuskat hautuu ja kurvaan autolla sinne.

Matka hallille sujui rattosasti, kun tuntiratsatajia ei tuotu autoilla tallille eikä muutenkaan väkeä juuri käynyt. Wrindi tietysti kiskoi aika lailla mutta saatiin se pysymään kurissa. Ehdimme juuri kuplamaiseen, vaaleaan rakennukseen sisään ennen Latua ja kovaäänistä autovanhusta. Wrindi olis vrmaa ottanu hatkat siinä vaiheessa.

Latu sulki oven perässään.
- Suvi tulee vahtimaan ovea, ettei muita tule. Voitte päästää pojan vapaaksi, hän jatkoi Linnealle.
Linnea laski pojan vapaaksi riehumaan.
- Me ollaan täällä reunalla, ja nyt alat sitten kohta juoksemaan kun hullu, sun olis tarkotus aggressiivisesti juoksuttaa Wrindiä kunnes se ei enää jaksa. Huuda, huido, juokse. Tai älä huuda karseesti mut vähän. Sitten kun se laskee päänsä ja lonksuttaa hampaita, käännä sille selkä ja paina pää matalaksi. Kun tunnet turpan selässäs nii nosta pää ja kävele ja silitä vähän ajan päästä. Selvä?
- Ookei, Linnea sanoi hieman epävarmasti ja teki kuten Latukainen käski.

- Nyt se ei temppuile. Huomenna Suvi juoksuttaa siltä virrat pois ja alatte kertaamaan ohjasajoa, mulla on iltapäivällä kengityskeikka niin en pääse vahtii.
- Okei ja kiitos kun autat, Linnea sanoi vielä ennen kun Latu lähti.
Linnea antoi Wrindin seurata itseään vielä kauan aikaa, kunnes poika ei ollut enää yhtään hengästynyt eikä hikinen.

Talutimme pojan tallille, harjasimme ja putsasimme karsinan. Annoimme iltasapuskat sille tarhaan, olihan sade jo lakannut niin uskalsi laittaa yöksikin ulos.


Väistä painetta, pölhö! ~ 6.7., by Suvi


- Moi! huudahdin Linnean nähdessäni. Hän harjaili Wrindiä ulkona puomilla tallin edessä.
- Moikka Suvi! Latu lupasi äsken opettaa Wrindiä uusille ohjasavuille, että on ohjat löysänä. Silloo Wrindi saa pitää kaulaa mieleisessä asennostta eikä suusta tarvitse kiskoa, mikä on hyvä asia. Ei ainakaan sahatessa suupielet repsahda.
- Kivaa, päästään asiaan käsiksi. Ens viikolla kerrataan sitten ajaminen, että päästään toi möhömaha tuhoamaan.
- Jeespoks, ota nyt joku harja. Latu sano siivoavansa Rollen karsinan ja tulevan sitte kentälle, et saahaan laittaa harjat savuamaan.

Siinä sitten hinkattiin tarhan pöllyt taivaan tuuliin ja kavioista kaivettiin kivet ja ruohonkorret pois. Wrindin tarha pukkasi heinää vaikka kuinka, eikä se kuivaa heinää paljoa tarvinutkaan. Pitäs käyä tarha taas läpi, että on puuaidat kunnossa ja murkkykasvit kitkeä pois. Mitä lie niittyleinikkiä tahyoo olla joka paikassa. Nätti, keltanen kukkahan se on mutta vaarallinen heppoille, jos oikein muistan...

- Jokos oripoitsu kiiltää, vaaleaverikkö Latu kysäisi tallustaessaan ulos tallin pääovesta.
- Kyllähän tää hiljalleen, sanoin, ennen kun Linnea ehti mitään haastaa.
- Sitten vaan riimu päähän ja mennään, Latu sanoi ja talsi edeltä jo kentälle.
En kyllä ihmetellyt 26-vuotiaan kiirusta, olihan tällä iso talli valtavan hevosmäärän kanssa valvottavana. Taitaa olla onnellinen kun lähes kaikilla on hoitaja...
Mekin mentiin sitten kentälle.
- Talutappa sitä vähän lämmittelyksi, Latu sanoi.
Wrindillä oli virtaa - heinää oli tainnut upota liikaa mokoman masuun. Se nyki ja koetti jyrätä Linneaa, mutta jääräpäisyydellään Linnea sai orin pysymään nätisti. Muutaman kierroksen jälkeen Wrindi kuitenkin sanoutui irti hommasta ja alkoi viskelemään päätään ja takamustaan.
- Ei tästä tuu mitää jos se ei malta keskittyä, Latu tokaisi hetken kattelun jäljeen. - Kipase Suvi hakemaan juoksutuskamat niin saadaan sauvut pois.

Hölkkäsin talliin ja varustehuoneen ovella törmäsin Samppaan.
- Huhhui, mistä sä siihen ilmestyit, sanoin säikähtäneenä mutta ilousena siitä, että tyttö oli tallustanut tallille asti. Hän koetti vähän mumista jotaan takasin, mutta huomasin heti että ei ollut mikään parhain päivä. Annoin keesipään olla rauhassa ja etsin Wrindin vaaleanvihreän satulahuovan, juoksutusvyön, tai siis niistä Wrindin ruskeista ajovaljaista selustimen (eiks se mee ohjasajossa ja juoksituksessa???) ja pitkän liinan kapsonin kera. Tavarapaljous sylissäni matelin takaisin kentälle ja autoin Wrindin varustamisessa.

Latu halusi kokeilla juoksutusta ja hetken aikaa annettuaan ravata alkoi vaatimaan suunnanvaihtoja ja askellajin vaihtoja. Wrindi ei vieläkään jaksanut keskittyä, joten Latu heilautti pitkää piiskaa sen takana ja ori syöksähti epätasaiseen laukkaan. Hetken kaahailun jälkeen laukka tasaantui ja kun ori itse hidasti raviin alkoi Latu uudelleen verätellä sen kuuliaisuutta.

Hetken juoksutuksen jälkeenriisuimme Wrindiltä varusteet ja taluttelimme sitä auringossa jotta hiki kuivahtaisi. Musta karva kuivikin rivakasti ja Latu pääsi hommaan käsiksi.
- Tämä on ihan helppoa. Kulmissa ettevedäkään narusta vaan painatte kädellä täältä kaulan takaa, Latu neuvoi ja näytti mallia. Hän talutti oria kenttää ympäri pari kertaa, ulkopuolelta jotta sai työnnettyä oria kunnolla kulmissa.
- Leikkiikö sun käsi niinku ohjaa? Linnea kysyi.
- Juuri niin, blondi vastasi ja siirtyi tekemään muitakin teitä kun kehän kiertoa. Kymmenisen minuuttia suoria teitä talutettuaan hän teki myös voltteja ja muita.

- Tästä tämmösillä harjotteilla hiljalleen opetatte sille kaikenlaisia teitä, Latu sanoi. - Kokeilkaa ensiviikolla tätä ja sitten seuraavalla kerralla päästätte Wrindin irti juoksutuksen jälkeen ja teette samaa. Voitte tehä myös maastossa riimunnarun kaa ja tarhassa irrallaan.
- Okei, Linnea sanoi. - Ja sitten myöhemmin katotaan pohjeapuja, vai?
- No niissä ei paljoa eroa oo, harjottelet vaan ilman varusteita ratsastamista niin istuntanne kehittyvät. Paitsi pitää joku kerta kokeilla pohjeapuja paineella, samalla tavalla ulkopuohje kääntää sisälle ja sillee. Mutta siihen tarvii kaksi - toinen taluttaa ja toinen istuu seläs. Mut eka ohjasavut.
- Okei kiitti, me vielä talutellaan tää uimarannalle ja takas nii sä pääset lähtee Latulaan.
- Selvä! Nähdään!

Niin mä Linnean kanssa talutin rauhottuneen Wrindin kahlaamaan uimarannalle. Meillä oli hauskaa roiskia toisten päälle vettä, ei haitannut että sortsit ja topit vähän kastuivat. Pieni sadekuuro sai meitit hilpsimään takasin tallille ja kotiin.



We are bestfriends..! 9.7.2013


Istun Wrindin karsinassa katsellen kuinka suuri ori hamuaa heiniä karsinan pohjalta. Välillä se katsahtaa minuun uteliaana, mutta jatkaa pian mutusteluaan rauhassa. Sen lihakset värähtävät aina kun se liikahtaa eteen- tai taakse ja näen että laidun lomasta huolimatta sen lihakset olivat kasvaneet keväästä asti todella paljon. Tehotreeni on alkanut tuottaa tulosta.
Nousen ylös seisomaan pudistellen karsinan kuivikkeita housuistani. Astun ulos karsinasta napaten kylmät kuolaimet käteeni, puristaen niitä lämpimiä käsiäni vasten. Wrindi katselee touhujani uteliaana ja se laskee päänsä ulos karsinasta kohti suitsia. Naurahdan ja sujautan kuin pyynnöstä suitset orhi herran päähän. Varustettuani uljaan ratsuni -tai siis sitten kun olin läntännyt satulan sen selkään, talutan herraseni kohti hallia...

Hallilla Pampula ja Suvi odottivatkin jo : olin pestannut heidät nostelemaan esteitä minulle ja Windervietille. Tervehdin heitä iloisesti ja vastaukseksi tytöt vain naurahtavat ja heilauttavat kättään.
"Kuin korkeita aiot hyppiä tänään?" Pampula kysäisee istahtaen katsomoon.
Nousen karvamoponi selkään ja annan sen kävellä pitkin ohjin uraa myöten.
"Varmaan metriä", mietin. "Syksyllä sitten korkeampaa kunhan lihasmassaa kertyisi vielä vähän."
Paju nyökkää ymmärtäväisen oloisena.

Ratsastan paljon erilaisia kaarevateitä, jotta saisin Wrindin vetrymään entistä enemmän. Kuten meillä kotipuolessa aina sanottiinkin : "notkea ratsu on hyvä ratsu" oli juurtunut mieleeni -pysyvästi. Jos hevonen taipui hyvin niin esteradoilla pystyi tekemään lyhyempiä teitä ja näin ollen aika pieneni huomattavasti, mutta jos oli "jumihevonen" niin myös pudotukset olivat yleisempiä.

Suvi kasasi siskonsa kanssa kolmen esteen sarjan, jota hypin verryttelynä. Esteiden jälkeen herraseni innostui ja hyppi-loikki ympäriinsä nousten välillä jopa pystyyn.
"Rodeoo..." Suvi naurahtaa kepeästi. "Pärjäätkös Linnea?"
Ähisten vastaan jotain myöntymisen tapaista ja haen takaisin tasapainoa satulan päällä kun Wrindi jatkaa matkaansa tasaisesti. Laukkaan muutaman kierroksen aika lujaa saaden pahimmat virrat pois tummasta orista ja pysäytän sen sitten katsomon eteen.

Laskeudun alas selästä Suvin puolestaan noustessa selkään. Hän nostaa pian laukan, laukaten ensin vapaasti yhden kierroksen hallin ympäri ja sitten suunnaten kohti 40cm sarjaa. Wrindi pyöräyttää häntäänsä ja suuntaa korvansa eteenpäin. Yllätykseksi orhipoitsu hyppää esteet todella nätisti ilman minkäänlaisia jälkipukkeja.
Suvi palaa luoksemme minun ollessani lähes mykistynyt.
"Se meni hyvin."
Suvi naurahtaa ja laskeutuu alas selästä taputtaen oria kaulalle.

Britta saapuu pian seuraksemme -kuulemma vain katsomaan onko halli vapaa, mutta käytän tilaisuuden hyväksi.
"Britta rakas immeinen", sanon muodostaen kasvoilleni sellaisen koiranpennun -ilmeen, jossa yritetään näyttää mahdollisimman viattomalta ja söpöltä. "Haluaisitkos ihan vähäsen kokeilla tätä mun uljasta ratsua", jatkan taputtaen hevosta kaulalle ja painottaen "uljas"-sanaa.
Tyttö miettii asiaa ahkeraan ja nyökkää pian.
"Mitä haluat että teen?"
Ojennan brunetelle kypärän ja pidän orhia aloillaan kun hän kiipeää selkään.
"Hyppää vaan kerran toi kolmen sarja. Muista pidättää paljon ennen ekaa estettä."
"Okei", tyttö hymyilee ja ottaa ohjat käteensä.

Wrindi puree kuolaintaan tytön nostaessa laukan ja suunnaten ympyrän kautta linjalle. Ori pidentää askeltaan hieman, mutta ylittää jokaisen esteen moitteettomasti taas ilman jälki probleemeja. Ratsukko ravaa luokseni Suvin ja Pajun huutaessa "Go Brittaa." Tyttö laskeutuu alas selästä kehuen Wrinduskaa.
"Eikse tykkää musta?"kysäisen mutristaen alahuultani.
"Varmasti tykkää", Britta hymyilee silittäen oria otsasta.
"Nii", Suvi puuttuu puheeseen ja taputtaa minua olalle. "Te ootte sellaset beeäffät. Kyllähän kaverit keksii toisille vaikka mitä, mutta kun joku toinen tulee niin ollaan sitä niin hienona kuin olla ja voi." tyttö naurahtaa iloisena.

Kohautan hartioita -ehkä se tosiaan meni noin, vaikka me oltiin hevonen ja ihminen. Irrotan satulan ja lasken sen kentän reunalle aidan päälle. Nousen korokkeelta selkään ja annan Wrindin lähteä ravissa liikkeelle.
"Sä sit yrität ihan uudella taktiikalla", Suvi hymyilee esteiden vieressä.
Naurahdan ja annan ratsuni siirtyä laukkaan. Suuntasimme kohti esteitä ja otin harjasta tukevan otteen. Ori hyppii nätisti esteiden yli sopivassa tahdissa ja minunkin oli helppo istua selässä säilyttäen tasapainoni. Esteiden jälkeen Windervietti (Mulle tulee Windervietti sanasta jotenkin mieleen hämähäkki vietti. Eh heh...) kuitenkin tekee äkkikiitolaukka-pyrähdyksen ja se saa minut roikkumaan puoliverisen kyljellä. Pysyn kuin pysyn ihmeenkaupalla selässä ja pysäytän hopeanmustan keskelle kenttää. Kuiskaan jotain sen korvaan (;se jääköön salaisuudeksi) ja yritän tulla esteet uudestaan.

Uudemmankerran sarja onnistuu eikä jälkijuttuja tule. Tuuletan kolmihenkiselle yleisölle voitonriemuisena onnistumisesta.
"Se selvästi lahjo Wrindin", Suvi nauraa. "Näittekö kun se kuiskas sille jotain ennen hyppyjä?"
"Joo, se lahjo sen...", Brittakin naurahtaa.
"...Tai sit se uhkasi sitä", Pampula ehdottaa vuorostaan.
"Ääh, ei Wrindiä voi uhkailla. On se sen verran jo kova äijä ettei se ku suuttuisi siitä."joku huokaa.

Suvi nostaa keskimmäisen esteen metriin ja ottaa muut kokonaan pois. Suuntaan uudelleen laukassa kohti estettä. Tunnen kuinka Wrindi oikein imee esteelle ja valtavan loikan myötä sekin oltiin kohta ylitetty. Taputan oria kaulalle onnellisena, se ei nytkään tehnyt omaperäisiä hyppyjään!




Tajuutteks te et se on refleksinomainen juttu? ~ 10.7., By Suvi

Mä pyörän tallin kupeeseen jättäessäni Seraan ja Samppaan törmäsin,
En kirjaimellisesti, vaikka läheltä se piti ainakin.
"Moi Samppa ja Sera!" huudahdin, jo kaukaa heille vilkutin.
"Moikka vaan, kato Kate on päässy mukaan!" Samppa sanoi ja rapsutti Katea.
Kate hieman matalaa ääntä säikähti ja sivulle ponkaisi.
"Se pelkää pieniä lapsia", sanoin ja sain takaisin mulkoilua.
"Toinen mitä se pelkää on miehet", jo hymyyn kääntyi tytön virne.
Sera se vain naurahti kun Kate takaisin hiippaili.

Musta turkki kovin lämpöä keräsi, tosin nyt sadekarhu heräsi,
Ja kuuron viilentävän päällemme saavistaan kippasi,
Punaisella lapiolla nätisti pilven reunan yli heivasi.
Samppa sai jonkun ihme kohtauksen ja tallipihalla teki laajan kaarroksen.
Nautti ilmeisesti sateesta, musta paita on helteellä kuuma.
Sera taisi luulls olevansa sokeria, huutaen kiljui ja juoksi pihalla.
Etti ilmeisesti tallia, vaan ei näkynyt missään ovea.
Ei ehtinyt edes katsoa mihin sinkoili, kun jo jossain nokkospuskassa se valitteli.

"Hohhoijaa teitä rei'itettyjä, ei tollasta kuuluis olla elämä."
"Hah puhu ittelles vaan, säkin vaan tuolillas lorvaat,
Ja piirrät päivästä toiseen lähtemättä ees lenkille."
Se oli siskon repliikki, se jotain kummaa tallilla teki.
"Oo sä hiljaa kuule vaan, yksissäni kavereita kaipaan.
En tallilla saa aina vaan olla, ois tääl tarpeeks kavereita mulla.
Ketä siellä kotona on? Ei ketään, mee jo pois!"
Onneks äkkii rauhotuin ja Linnean käsiini etin.

"Ai sä oot jo pojan harjannut", sanoin tytölle, hups en moikannut.
"Moi vaan Suvi, työt jo tältä päivältä loppui."
"Kokeillaaks me tänää kentäl sitä Latun juttua, et puhuks se pelkkää puppua?"
"Joo", brunette vastas ja Wrindin karsinasta kaappas.
Niin me tehtiin ja kentälle mentiin,
Naru Linnean käsissä, Wrindi meidän välissä.
"Pitäskö tätä juoksuttaa, että energiaansa purkaa?"
Linnea suostui ja juoksutus alkoi.

Hetken päästä uusi yritys, kuului Wrindiltä hirnahdus.
Veti huulet hampaiden päälle avattuaan suunsa, ja hirnahti kuin eksynyt kuusta.
Korvat äkkiä tukittiin, tarkasti lukittiin.
Kai se kauniin tamman laitumella näki, tai sitten öinen uni muistoissa kävi.
Alettiin Wrindille maiskuttamaan, pian se alkoi tallustamaan.
Linnea painoi vasemmalta puolelta, mitä tapahtuikaan.
Wrindi nojasi takaisin ja Linnea yllättäen kiljahti:
"Aarrggh jään aidan ja ton väliin, ellet tuu heti hätiin!"

Wrindin houkuttelin pois, ja Linnea luitaan kokeili.
"Huh, ehjä oon, hui kuinka säikähdin tot."
"Miksköhän se noin teki, mut hei jatketaan!"
Taluteltiin vähän väljemmillä vesillä kentän keskellä.
Minä kokeilin kääntää, painetta aloin lisätä.
Heti kun öainon vähäsen, Wrindi mua kohti heilahti,
Mut kumoon maahan lennätti ja takaisin asteli.
"Mitä te teette???", tuttu ääni ihmetteli.

"Öö koulutetaan Wrindiä", vastasin ja käännähdin.
"Toi on refleksi, pöhelöt", Nora sanoi ja adan yli loikkas.
"Kevyesti näin ja vähän painetta lisää,
Muuten se tasapainoaan itse alkaa korjaamaan,
Ja päällenne vielä horjahtaa."
"Okei, Nora, saat todennäkösesti uudellenkin autella..."
Niin varmaan, kun kaksi "ammattilaista" on asialla.
Nyt paremmin onnistuttiin ja Wrindiä opetettiin.
Volttejakin kokeiltiin, ja kiemurauraa testattiin, lähes kaikessa onnistuttiin.

"Jokos lopetetaan tältä päivältä, tulee vettä taivaan täydeltä."
"Joo lopetetaan vaan, aletaan oarempia säitä oottamaan."
Wrindi vietiin tarhalle, avasin haan oven.
Varusteet riisuttiin, poitsu vapaaks päästettiin.



Lempeyttä ja kuolaa., by Lellen

Kävelin joskus päivällä tallille katsomaan Wrindiä - jonka tosiaan olin koeajalle saanut, vaikkeivät noin korkeat hevoset olekaan alaani. Pitäähän sitä kokeilla kaikkea joten yritetääs! Tämä päivä menisi sitten harjatessa ja tutustuessa Wrindiin - olin tähänkin pyytänyt Linneaa mukaan, koska en tosiaankaan ole niin iso itsekään että välttämättä pärjäisin jos Wrindi olisi huonolla tuulella, en ainakaan kun en tunne hevosen käyöstapoja.

Vein katseeni vähän matkaa eteenpäin, kunnes katseeni saavutti näemmä Linnean joka hymyili iloisesti nähtyään minut. Otin pari isompaa harppausta ja pysähdyimme katsomaan toisiamme virnuillen.
- Moi! Siinähän sä Lellen oot, ja myöhässä minuutin! Linnea naurahti leikkisästi ja vastasin siihen omalla naurahduksellani, olihan Linnea nyt aika hauska kuitenkin! Hetken me juttelimme kunnes kävelimme katsomaan Wrindin tavaroita, missä mikäkin oli jne. jotta tietäisin mitä ja mistä etsiä mitäkin. Otimme sitten Wrindin riimun sekä näemmä narun, jotka minä saisin kunnian laittaa - jos ylettäisin. Lähdimme sitten hakemaan Wrindiä sen tarhasta, ja herranjumala se oli iso! Hiukan puraisin huultani kunnes annoin hermostuneisuuteni valua hukkaan, ei sitä tarvittaisi nyt.

Linnea huikkasi kerran, eikä tuo komea ori ottanut kuin muutaman ison laukka-askeleen kun se oli jo luonamme. Hymähdin vähän ja ojensin kättäni sille, se nuuhki sitä rauhallisesti kohottaen itsevarmuuttani aavistuksen.
- Sillä on tänään näemmä hyvä päivä, onneksi - ei tästä muuten mitään tulisi. Linnea naurahti taas, ja jouduin kipuamaan aidan päälle jotta sain orin pään alemmas, samalla sujautin riimun sen päähän sekä siihen narun kiinni. Lähdimme sitten kohti tallia, jouduin tosin askeliani vähän pidentää jotta pysyisin orin tahdissa - olin tottunut kipittämään pienten ponien vierellä. Kiinnitin herran lähes tyhjään tallikäytävään, jotta en jäisi vahingossa sen alle karsinassa tms. - varotoimenpide.

Pian Linnea asteli harjapakin kanssa satulahuoneesta, ja aloimme yhteisvoimin harjaamaan oria joka rentoutti lähes kaikki lihaksensa, mitä nyt välillä hamusi karsinan kaltereita. Hevosen koko ei kauaa minua haitannut vaan kaikki epäilykseni onnistumisestani haihtuivat savuna ilmaan - tämä hevonenhan on tosi rento, ainakin tänään. Sain kunnian putsata sen kavioita, jotka olivat aika painavat - ainakin verrattuna ponien kavioihin. Sain ne putsattua pienten vaikeusten jälkeen ja taputin hevosta kaulalle lempeästi. Rupattelimme Linnean kanssa kaikesta mitä mieleen juolahti, ja kemiat toimivat tosi hyvin! Mikäpä sen mahtavampaa? En tiedä. Linnea palasi harjapakin kanssa satulahuoneeseen, minä sen aikaa tutustuin Wrindin isoon päähän.
- Sä oot kyl.. Lempee jättiläinen? En mä sua-... Lauseeni keskeytyi kun ori pärskäytti kaikki kuolat ja räät naamalleni, nauroin pienesti ja pyyhin kasvojani. Linnea tulikin sopivasti ja näki koko tilanteen, itsekin nauraen rennosti.
- Noni, teillä synkkaa ihan selvästi. En voinut kuin nauraa tuolle Linnean kommentille, ja tuuppasin tyttöä kevyesti.

- Senkin vitsiniekka! Hymyilin niin että poskiluihin sattui samalla kun irroitin hevosen, lähdimme yhteistuumin Linnean kanssa kävelemään pienen lenkin metsässä että saisin tuntuman Wrindin taluttamiseen paremmin. Pari kertaa sain oria hidastella ja kiskoa pois heinien seasta, mutta muuten tämä aika pitkä lenkki meni lähes vaivattomasti. Palasimme tallille ja menin päästämään Wrindin tarhaan takaisin, koska vielä ei ollut "sisään tuloaika". Vein riimun ja narun paikoilleen, jonka jälkeen palasin tarhalle sekä ruokin vähän oria porkkananpaloilla - olihan se sen ansainnut, pieni.. Siis iso söpöliini. Sovimme Linnean kanssa että seuraavalla kerralla saisin hoitaa oria yksin, sillä tämä kerta meni niin hyvin. Sain vielä paljon neuvoja, sekä loput saisin mesen/sähköpostin kautta kun nekin vaihdoimme. Lähdin sitten iloisin mielin kävelemään kotiin vaikka jalat olivatkin aika väsyneet ja turtana kävelystä.




Kilpailukausi avattu hyvin tuloksin


Taputan Wrindiä kaulalle sen kävellessä trailerin siltaa alas maahan. Se hengähti tyytyväisenä ja en voinut itsekään olla tyytyväisempi. Olimme startanneet syksyn kisakauden elokuussa ja olemme siitä lähtien kierrelleet Suomen kisoja menestykkäästi. 23 sijoitusta saimme haalittua kasaan. Nyt olisi luvassa hengähdystauko vain rennolla liikutuksella ja siitä taas pitäisi hiljalleen ryhdistäytyä talven kisakautta varten.

Talutan oripojan karsinaansa ja irrotan kuljetussuojat pois ojentaen ne hoitajatytölle Lellenille. Otan samalla loimenkin pois ja tarkistan orin kunnon yleisesti. Oli siitäkin kasvanut upea esteratsu. Aivan toiveeni mukaan.

[Linnea]

Wrindin western-valmennus Greywood Ranchilla.

Linnea - ML Winderviet
Perusjuttuja, ei west. kokemusta
(Valmentajana Anne L.)


Miken mielestä hevonen oli suuri, jopa liian suuri. Valmentaja oli tottunut pieniin länkkärihevosiin ja puoliverinen näytti hänen mielestään pitkäjalkaiselta varsalta. Ori oli kuitenkin tuotu valmennukseen, jotta sille päästäisiin opettamaan western-juttuja. Ilmeisesti omistajalla oli tarkoitus maastoilla hevosella lännentyyliin ja miksei ehkäpä harjoitella tottelevaisuutta kevyillä ranch trail -harjoitteilla.

Harjoitukset aloitettiin käynnissä. Mike tarkisti Linnean istuntaa ja apujenkäyttöä. Enemmän joustoa lantiosta ja rentoudu, kävi Miken käsky tytölle, kun tämä alkoi yliratsastamaan hevostaan. Mike pyysi tekemään käännöksiä painoavuilla, jotka yhdistettiin ohjaskäännökseen, jossa ohja koskettaa kaulan vastapuolta käännettävään suuntaan nähden. Wrindi saikin pian juonesta kiinni ja suorastaan odotti uusia käskyjä.

Ravissa ongelmia tuli, kun ohjan olisi pitänyt pysyä pitkänä. Ratsastaja lähti hakemaan ohjastunutmaa peläten ilmeisesti hevosen lähtevän käsistä. Edelleen Mike pyysi rentoutta ja tilan antamista hevoselle ratsastajalta.

Lopuksi kokeiltiin vielä laukkaa, joka sujui ravia paremmin. Pitkällä laukkapätkällä hevonen rentoutui ja ratsastaja myös. Ohjasotteet menivät hyvin läpi, siirtyminen käyntiinkin sujui hienosti. Wrindi, kuten moni muukin enkkutyylin heppa, reagoi lännenratsastukseen positiivisesti. Se vaikutti virkistyneeltä ja innostuneelta uudesta ja tavallista vapaammasta työskentelystä.